Paganini-rapsodia

Venäläissyntyinen Sergei Rahmaninov (1873-1943) oli myöhäisromanttisen tyylisuunnan yksi merkittävimmistä säveltäjistä ja pianistina lisäksi taitava ja viihdyttävä esiintyjä. Rahmaninov lukeutuu myös lempisäveltäjiini, joiden musiikkia voisin kuunnella taukoamatta päivästä toiseen. Säveltäjän toinen sinfonia on sieltä parhaimmasta päästä, vaikka löytyyhän mestarilta tukuittain erinomaista ja oivaltavaa musiikkia. Rahmaninov sovitti myös muiden säveltäjien musiikkia muunnellen niistä omia teemojaan, kuten esimerkiksi vuonna 1903 syntynyt Muunnelmia Chopinin teemasta (op. 22) ja kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1934 loihdittu parikymmenminuuttinen Paganini-rapsodia (op. 43).

Sergei Rahmaninov

Paganini-rapsodia on pianolle ja sinfoniaorkesterille sovitettu teos muistuttaen kuitenkin hieman pianokonserttoa. Sävellys alkaa tutuilla Niccolò Paganinin (1782-1840) sävelmillä, jotka on johdettu hänen 24 kapriisistaan. Vauhdikas sovitus antaa kyytiä pianolle ja lienee melkoisen haastava myös soittajalle, sillä kerrotaan jopa rautahermoisen Rahmaninovin jännittäneen karikkoisen rapsodiansa esittämistä niin, että naukkasi aina rentouttavan minttuliköörin ennen konserttia. Teos sai ensi-iltansa marraskuussa 1943 Yhdysvalloissa, josta oli tullut säveltäjän uusi kotimaa tämän paettua Venäjän vallankumouksen jaloista joulukuussa 1917. Rahmaninov soitti itse pianoa Baltimoren ensi-illassa Philadelphia-orkesterin säestämänä ja myös levytti sävellyksen samalla kokoonpanolla vielä samana vuonna.

Helsingin kaupunginorkesteri esittää kevään 2015 ohjelmistossaan sekä Paganini-rapsodian että Rahmaninovin toisen sinfonian. Kevään ohjelmistossa on luvassa paljon hyvää klassista musiikkia, joista mainittavimmat lienevät Jean Sibeliuksen (1865-1957) syntymän 150-juhlavuosikonsertit. Huhtikuussa on mahdollisuus kuulla yhdellä kertaa kolme Wofgang Amadeus Mozartin (1756-1791) sinfoniaa, kun orkesteri esittää numerot 39, 40 ja 41 maratonina saman illan aikana. Itse asiassa koko orkesterin kevät on täynnä mitä mielenkiintoisimpia esityksiä, mikä vain takaa sen, ettei aika käy pitkäksi ja että valoton alkuvuosi taittuu kevättä kohti antoisan musiikin parissa. Olen jälleen koonnut kevään ohjelmistosta Spotify-soittolistan, jolla voi jo vähän ennakkoon tutustua aikamme mestariteoksiin.

Julkaistu Tuesdayna 30.12.2014 klo 17:30 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia, konsertit ja musiikki.

Edellinen
Aalto-yliopiston kuvagalleria
Seuraava
Vuosi pulkassa