Oveen kolkuttaja

Olemme viikolla saaneet surullisina seurata istuvan presidenttimme Tarja Halosen yrityksiä järjestää tapaamisia ulkovaltioiden korkeiden johtajien kanssa. Presidentin kanslialla on varmastikin ollut epäkiitollinen tehtävä kolkutellessaan tuloksetta Valkoisen Talon ovia viime aikoina. Presidentti Halosen vierailu Yhdysvalloissa on lopulta kutistunut YK:n pääsihteerin Ban Ki-moon tapaamiseen. Tiedostusvälineiden mukaan loput vierailuun varatusta ajasta presidentti viettää mitäänsanomattomissa kissanristiäisissä ja shoppaillen. Ylen uutisten perjantaina haastattelema Halonen näytti selvästikin ärtyneeltä. Väkinäinen hymy kasvoillaan hän yritti vielä kääntää jo menetetyn diplomatian parhain päin. Asenne on oikea. Vaikeista ja ikävistä asioista tulisi aina pyrkiä löytämään se positiivinen valonpilkahdus. Koskaan ei nimittäin voi etukäteen sanoa, josko juuri tuo pieni valonkajastus tunnelin päässä johdattaakin suuremmille apajille.

Presidenttimme yritykset rakentaa lämpimät ja tiiviit suhteet Yhdysvaltoihin ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet. Kehitys on huolestuttavaa, sillä maamme tulisi ylläpitää suhteita ulkovaltoihin tasapuolisesti. Ulkopolitiikka on edellisen hallituskauden aikana mielestäni jätetty liiaksi vain muutamien henkilöiden varaan. Suomen ulkopolitiikka on viime vuodet ollut hyvin yksivärinen, kun ulkoministerinä toimi tunnettu vasemman laidan kulkija ja idealisti Erkki Tuomioja ja ulkopolitiikkaa luotsaavana presidenttinä hänen hengenheimolaisensa Tarja Halonen. Maamme ulkopolitiikka onkin demarien valtakaudella kallistunut näyttävästi itään, ja vanhan sanonnan mukaanhan toiselle kumartaessa joutuu toiselle pyllistämään. Toiveita muutokselle on näkyvissä, kun vastavalitun hallituksemme myötä ulkoasiainministeriksi nousi Kokoomuksen raskassarjalainen Ilkka Kanerva. Vain muutaman viikon kuluttua hallitustyöskentelyn alettua Kanerva saikin jo vierailukutsun Yhdysvaltojen ulkoministeriltä Condoleezza Ricelta.

Maamme ulkopolitiikka on nyt uskoakseni siirtymässä vähitellen osaaviin käsiin. Kanerva on tunnettu poliitikko ja taitava diplomaatti, joka pyrkii rakentamaan suhteita tasapuolisesti poliittista väriä katsomatta. Keskustalaisen pääministerin Matti Vanhasen kiireet kotimaan päivänpolitiikassa saisivat hellittää. Tehtäviä voi ja pitääkin delegoida alaisilleen, sillä kaikkia töitä ei tarvitse tehdä itse. Kollegoihin ja alaisiin on kyettävä luottamaan. Pääministerin olisikin jo aika alkaa Kanervan tavoin rakentaa siltoja niin itään kuin länteen. Vanhanen tuntuu olevan ulkomailla melko tuntematon ilmestys, joten töitä tällä saralla vielä riittää. Presidentin valta-asemaa ulkopolitiikassa tulisi edelleen karsia tuntuvasti, jos vastaanotto maailmalla on yhtä kylmäkiskoista kuin Haloselle. Äidilliset neuvot maailman johtavan valtiomiehen solmiota suoristaen eivät mielestäni kuulu presidentin arvokkuuteen.

Julkaistu perjantaina 18.5.2007 klo 15:49 avainsanalla politiikka.

Edellinen
Porvoolainen päänsärky - osa 1
Seuraava
Iloisuus poistaa stressiä
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä