Ostospäivät kilpasilla

Vielä muutama vuosi sitten Suomessa ei tiedetty Black Friday -ostospäivästä juuri mitään. Viime vuonna kyseinen ostopäivä oli jo huomattavammin esillä. Tänä vuonna musta perjantai tuntuisi olevan kaikkien huulilla. Pienet ja isot kaupat ovat ottaneet tämän Yhdysvalloista kotoisin olevan ostopäivän omakseen. Jenkeissä päivä on perinteisesti avannut joulun ostossesongin, ja sitä on vietetty uudella mantereella jo vuosia ellei peräti vuosikymmeniä. Joidenkin tietojen mukaan ostospäivä olisi peräisin jo 1930-luvulta. Kaksituhattaluvulla shoppailupäiväkonsepti on levinnyt ympäri maailmaa ja viime vuosina siis myös tänne Pohjolan perukoille. Selväähän on, että suomalaiset kauppiaat ovat mukana kaiken maailman kotkotuksissa, koska niin tekevät kaikki muutkin.

Kuva
cbn Glen Scott

Ensi perjantaina on sitten se suomalainen Black Friday. Samaan aikaan perjantaina vietetään kansainvälistä Älä osta mitään -päivää, joten voidaan jo todeta, että ostospäivät ja antiostospäivät ovat eräällä tavalla kilpasilla. Joskus olen todennut, että vuoden jokaiselle päivälle taitaa löytyä jokin teemapäivä. Perjantaina on siis ruuhkaa kun kaksi teemaa taistelee kuluttajien huomiosta. Kauppiaat ovat pitkin viikkoa mainostaneet hämmästyttäviä alennuksia, jotka odottavat ostajia ylihuomenna. Pienemmälle huomiolle on jäänyt Älä osta mitään -päivän markkinointi, mikä on aivan ymmärrettävää. Musta perjantai on kaupallisuuden huipentuma ja sitä mainostetaan reippaasti kun taas Älä osta mitään saa mitä ilmeisimmin tyytyä pienempään mainosbudjettiin. Saapa nyt nähdä, moniko noudattaa jälkimmäistä kehotusta ja jättää shoppailun väliin vai houkuttelevatko messevät tarjoukset kassajonoihin.

Julkaistu Wednesdayna 23.11.2016 klo 20:32 avainsanoilla shoppailu ja tapahtumat.

Edellinen
Ravintola Ka-Shing
Seuraava
Joululiedellä