Ostoskokemuksia

Kesäloma tuli käytettyä osittain suursiivouksen merkeissä. Vuosien saatossa kerääntyneet vanhat tavarat saivat kyytiä, kun uusia kannettiin selkä vääränä sisään. Myös yli kymmenen vuotta vanha Soundblasterin Blasterkeys-koskettimisto sai väistyä. Laitteessa ei ollut mitään vikaa ja se oli toiminut aina näihin päiviin asti mainiosti. Yksinkertainen MIDI-koskettimisto oli kuitenkin jäänyt liiankin yksinkertaiseksi. Siinä ei ollut muuta kuin neljän oktaavin pianokoskettimet eikä sitten paljon muuta. Olin jo pitkään harkinnut kunnon kotisoittimen hankintaa ja tänä kesänä siihen vihdoin syntyi tilaisuus samalla kun työhuone kalustettiin ja sisustettiin uudelleen.

Tiesin jo etukäteen, ettei uuden soittopelin ostaminen tule olemaan helppoa. Tarjonta oli kirjava ja vaihtoehtoja oli kerrankin enemmän kuin tarpeeksi. Monta kertaa olen kiukutellut Suomen kulutusmarkkinoiden pienuutta, kun täällä ei voi ostaa mitään muuta kuin sitä, mitä kauppias tarjoaa. Nyt oli siis tarjolla soittimia moneen tarkoitukseen ja luonnollisesti myös moneen hintaan. Myyjistäkään ei Helsingissä ollut pulaa. Vaikka olin jo melkein päätynyt F-Musiikin Kaisaniemessä sijaitsevaan liikkeeseen, katsastin vielä ennen kauppareissua muiden soitinmyyjien nettisivut. Tarkoituksenani oli vertailla tuotteita ja hintoja, mutta tarjonnan paljous sai minut luopumaan koko ajatuksesta.

En joutunut pettymään F-Musiikin palveluun. Ystävällinen ja miellyttävä myyjä avusti valinnassani alusta asti. Ammattitaidosta ei ollut pulaa, sillä myyjä tuntui tietävän läpikotaisin liikkeensä tuotteet. Kovin pitkään en joutunut miettimään, kun myyjä jo suositteli minulle muutamaa mallia kuunneltuaan ensin tarpeeni. Ostopäätös oli helppo tehdä, vaikka myymälässä oli esillä kymmeniä soittimia. Päädyin Yamahan digitaaliseen kotisoittimeen, jossa oli vaatimani MIDI-liitäntöjen lisäksi paljon muitakin asiallisia ominaisuuksia.

Yamaha YPT-310
Kuva
Yamaha

Yamaha YPT-310 osoittautui erittäin hyvin osuneeksi valinnaksi, kun illalla aloin kokeilla sitä. Laite ei ollut myöskään hinnalla pilattu, ja sain vielä kunnon tarjouksen, johon kuului UX16 MIDI-USB-sovitin sekä verkkolaite. Olin ostokseen tyytyväinen. Myöhemmin kotona huomasin kuitista, että minua oli palvellut Lasse Isotalo. Miellyttävän ostokokemukseni perusteella voin lämpimästi suositella Kaisaniemen F-Musiikkia ja sen ammattitaitoisia myyjiä.

Julkaistu sunnuntaina 2.8.2009 klo 16:47 avainsanoilla harrastukset, laitteet, musiikki ja shoppailu.

Edellinen
Lomakauden päättäjäiset
Seuraava
Ruokaveron alennus