Olá, adeus!

Muutaman viikon takaisesta Portugalin matkastani on ilmestynyt matkapäiväkirja. Olá, adeus! on matkakertomus talvilomamatkastani Estoriliin ja moniin muihin maan eteläosan kaupunkeihin. Teos jatkaa kohta jo perinteeksi muodostunutta matkakirjojeni sarjaa, jossa on aiempina vuosina ilmestynyt useita matkakertomuksia eri puolille maailmaa. Uusimman matkakirjani tekstit olen jo julkaissut kaksitoistaosaisessa blogikirjoitusteni sarjassa, joka ilmestyi heti matkan jälkeen eli muutama viikko sitten. Minulla on ollut tapana kirjoittaa matkapäiväkirjaa aina iltaisin hotellihuoneessa päivän päätteeksi juuri hieman ennen nukkumaanmenoa, kun päivän tapahtumat ovat vielä tuoreessa muistissa. Päivän mittaan olen tyypillisesti valokuvannut matkakohteita, joissa olen päivän aikana vieraillut. Samalla tulee dokumentoitua valokuvat, sillä myöhemmin kuvien identifioiminen voi olla vaikeaa, kun ei enää muista, missä mikäkin kuva tuli otettua.

Mattila, Matti: Olá, adeus!

Olen koonnut Olá, adeus! -kirjan 58 sivulle blogissani julkaisemat tekstit sekä valikoituja valokuvia matkan varrelta. Kirjassa on yli 60 valokuvaa, joista monet ovat koko aukeaman kattavia panoraamakuvia. Pääsääntöisesti panoraamakuvat olen koostanut useista yksittäisistä kuvista PhotoShop-kuvankäsittelyohjelmalla. Kirjan taittotyön olen tehnyt InDesign-ohjelmistolla. Kirjan nimi Olá, adeus! on portugalin kieltä ja tarkoittaa sanatarkasti Hei, näkemiin! Nimi viittaa paikallisen väen tervehdykseen saavuttuani maahan ja vastaavasti toivotukseen nähdä jälleen uudelleen jonain päivänä. Matkani onnistuikin todella hyvin ja viikosta jäi hyvä mieli niin, ettenkö varmaan joskus vielä tee matkan Portugaliin. Matkakirjaani voi tutustua esimerkiksi Googlen kirjakaupassa tai Blurb-kirjapainon verkkokaupassa. Googlen kirjakaupassa sähköinen versio kirjasta maksaa noin kaksi euroa ja painettu kovakantinen kirja noin 37 euroa, johon lisätään päälle vielä mahdolliset toimituskulut.

Mattila, Matti

Olá, adeus!

Matkapäiväkirja lomamatkastani Portugaliin maaliskuussa 2016

ISBN
978-952-68089-5-6
Kustantaja
Annorlunda Mediatuotanto Oy

Julkaistu keskiviikkona 6.4.2016 klo 18:32 Kirjat-luokassa avainsanoilla kirjat, loma ja matkailu.

Edellinen
Insurgent - Kapinallinen
Seuraava
Itsetehty pesto