Oktagonin pinta-ala - osa 1

Koulun matikantunnit ovat tältä keväältä kohta ohi. Aivan kokonaan matematiikan koukeroita ei kannata unohtaa kesän aikana, ja aivonystyröitä on hyvä harjoittaa lomallakin. Geometria tarjoaa ehtymättömän lähteen mielenkiintoisia tehtäviä, joita voi aikansa kuluksi ratkoa, mikäli kesäpäivä sattuu sateiseksi. Oheisessa kuvassa on neliö, jonka sivujen pituus on 1. Neliön sisälle on piirretty viivoja jokaisesta kulmasta tarkalleen vastakkaisen sivun keskipisteeseen. Kahdeksan risteävää suoraa muodostavat risteyskohtaan neliön keskustaan kahdeksankulmaisen tähtikuvion eli oktagonin. Tehtävänä on laskea kahdeksankulmion pinta-ala. Tehtävä on helpommasta päästä eikä ole liian haasteellinen näin kevätlukukauden päätteeksi. Esittelen huomenna erään ratkaisun.

Julkaistu keskiviikkona 18.5.2016 klo 19:18 avainsanoilla matematiikka ja pulmat.

Edellinen
Maailman leivontapäivä
Seuraava
Oktagonin pinta-ala - osa 2