Ohjeita palvelusväelle

Jonathan Swift: Ohjeita palvelusväelle

Isäntäväki on aina tiennyt, että palvelusväkeä on pidettävä jatkuvasti silmällä. Kahden kerroksen väkeä on ollut vuosisatoja, eikä maailma ole tässä suhteessa juurikaan muuttunut ihmiskunnan huimasta kehityksestä huolimatta. Palvelusväki on hiljalleen kadonnut viktoriaanisen ajan jälkeen, vaikka yhä edelleen kodeissa hyörivät isäntäväen lisäksi aika ajoin siivoojia ja muita remonttireiskoja. Ajat ovat siinä suhteessa kyllä muuttuneet, että enää eivät nämä kotiapulaiset ole palkollisia vaan usein itsenäisiä yrittäjiä ja kiertävät huushollista toiseen työskennellen vain muutamia tunteja kerrallaan yhdessä paikassa. Piikomiskulttuuri on Suomessakin hiipunut maatalouden rakennemuutoksen myötä. Eräänlainen piikominen on tietyllä tavalla taas kokenut uuden tulemisen viime vuosina kotitalousvähennyksen myötä.

Irlantilainen Jonathan Swift syntyi Dublinissa 1667 köyhään englantilaiseen perheeseen. Opiskeltuaan Irlannissa hän siirtyi Lontooseen ministerin sihteeriksi, mutta palasi myöhemmin kirkkoherraksi Irlantiin, jossa hän kuoli 1745. Hän kuului aikansa vaikuttajiin niin kirjallisuudessa kuin hengellisessä ja maallisessa politiikassakin. Swift oli tuottelias prosaisti ja runoilija, vaikka valtaosa hänen tuotannostaan koostuukin erilaisista kantaa ottavista kirjoituksista ja pamfleteista. Jälkipolvet muistavat hänet erityisesti romaanistaan Gulliverin retket.

Postuumisti julkaistu Ohjeita palvelusväelle on kokoelma ilkeän humoristisia neuvoja kaikenlaisille palvelijoille hovimestarista keittiöpiikaan. Se ohjeistaa, miten isäntäväestä ja kanssapalvelijoista voi hyötyä parhaiten käyttämällä kiristystä ja keinottelua. Swiftin satiirista saavat osansa niin vallasväen turhamaisuus kuin palvelijoiden itsekkäät pyrkimyksetkin. Kirja on hauska kuvaelma muutaman sadan vuoden takaisesta elämästä jossakin englantilaisessa kartanossa. Sen ohjeet ovat yhä tänä päivänäkin omalla tavallaan ajankohtaisia. Isäntä-renki-suhde on säilynyt myös jälkiteollisessa yhteiskunnassa, missä toisaalta näyttämö on vaihtunut kartanon suojista tehtaisiin ja konttoreihin. Soveltamalla palvelusväen ohjeita nykypäivään voi helposti löytää yhtymäkohtia arkielämästä työnantajansa leivissä. Mitä tulee ohjeiden noudattamiseen vaikkapa työpaikalla onkin sitten aivan toinen juttu.

Swift, Jonathan

Ohjeita palvelusväelle

ISBN
9789529646869
Kustantaja
Loki-Kirjat

Julkaistu lauantaina 10.2.2007 klo 17:00 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Imurointia
Seuraava
112-päivä