Nikita Nomerzin katutaidetta

Kuva
Nikita Nomerz

Venäläinen katutaiteilija Nikita Nomerz tekee näyttäviä taideteoksia ohikulkijoiden iloksi. Hän matkustaa ympäri kotimaataan ja etsii hylättyjä rakennuksia tuodakseen niihin uutta eloa. Lisäämällä silmät ja muita kasvonpiirteitä hän saa vanhat rakennukset nauramaan, hymyilemään, huutamaan tai tuijottamaan ohikulkijoita suurilla ikkunoista muodostetuilla silmillään. Nikita Nomerz aloitti taideharrastuksen jo kouluaikoinaan aluksi perinteisillä hip hop -graffiteilla, mutta kiinnostui myöhemmin katutaiteesta ja aloitti niiden parissa kaikenlaiset kokeilut. Taiteilija kertoo pitävänsä tilan ja esineiden kanssa leikittelystä ja innostuu usein jo itse maalauskohteesta. Hän kiertelee mielellään ympäri kaupunkia löytääkseen mielenkiintoisen kohteen seuraavalle taideteokselleen. Teos syntyy tyypillisesti melko nopeaan tahtiin eikä sen tekemiseen kulu joskus kuin alle tunti riippuen tietysti kohteen koosta ja hänen ideastaan. Nikitan mainioon ja omintakeiseen katutaiteeseen voi tutustua hänen nettigalleriassaan.

Julkaistu Wednesdayna 29.2.2012 klo 17:53 avainsanalla taide.

Edellinen
Adobe Readerin virittelyä
Seuraava
Presidenttipäivä