Netin parhaat

Käyttäjät ovat valinneet netin parhaat sovellukset. Voittajia esitellään Webwaren sivustolla eri kategorioissa. Kilpailussa oli mukana myös suomalainen Jaiku, joka ei tällä kertaa yltänyt luokkansa kymmenen parhaan joukkoon. Liekö vaisuun menestykseen vielä vähäinen käyttäjäkunta vai kilpailijoihinsa nähden vaatimattomampi ominaisuuksien kirjo. Kun vertailee voittajia ja kotimaista Jaikua, on helppo ymmärtää, miksi voittajien lista on juuri sellainen kuin se on. Monet voittaneet sovellukset ovat maailmalla hyvin tunnettuja ja niillä on miljoonia päivittäisiä käyttäjiä. Jaikunkin käyttäjämäärä kasvaa tasaisesti ja jo muutaman vuoden päästä äänestäjiäkin alkaa olla riittävästi todelliseen kilpailijan haastamiseen. Mielestäni pääsy koko kilpailuun on jo meriitti sinänsä. Harvoin näkee suomalaista tuotetta näinkin näyttävällä markkinapaikalla. Uskon Jaikun menestykseen jatkossa, ja jokainen meistä voi omalta osaltaan olla vaikuttamassa tämän erinomaisen sovelluksen tunnetuksi tekemisessä. Riittää, kun vain laittaa sanan kiertämään ja kutsuu ystävät mukaan Jaiku-yhteisöön.

Julkaistu keskiviikkona 20.6.2007 klo 18:20 avainsanalla Internet.

Edellinen
Pelastakaa pressa
Seuraava
Paula Koivuniemi parhaimmillaan