Näin sidot kengännauhat

Kengännauhat voi pujottaa kenkiin periaatteessa ehtymättömän monella eri tavalla. Perinteisin nyöritystapa lienee yksinkertainen ristiinyöritys. Lukemattomia muitakin tapoja tietysti löytyy, ja näihin eri pujotusmuotoihin voi tutustua Ian Fieggenin kokoamilla kengännauhasivuilla. Ian’s Shoelace Site -sivustolta löytyy myöritytapojen lisäksi ohjeet solmujen solmimiseksi, solmujen vertailua ja paljon muuta hyödyllistä tietoa kengännauhoista. Sivusto on kirjoitettu englanniksi, mutta havainnolliset kuvat ja nyöritysanimaatiot opastavat toimenpiteen vaihe vaiheelta. Ianin ohjeet voi ottaa mukaan taskuun, sillä solminta- ja nyörintäoppaat löytyvät kätevästi myös älypuhelinapplikaationa. Mainio ja ennen kaikkea hyödyllinen kengännauhasivusto on pullollaan tietoa kengännauhoista ja sivustolla voisi viipyä useammankin illan.

Julkaistu keskiviikkona 25.7.2012 klo 17:54 Sivustot-luokassa avainsanalla pukeutuminen.

Edellinen
Pienet vihreät miehet
Seuraava
Olympiakisojen aatto