Musiikkiohjelmiston päivitys

Yamaha-kosketinsoittimeni oli seissyt nurkassa jo useita kuukausia. Vehje oli jäänyt vähälle huomiolle, kun taannoin järjestelin kalustusta uuteen uskoon. Eilen illalla tuli aika kaivaa Jammu pahvilaatikostaan ja koota taas käyttökuntoon. Luulin aluksi, että edessä on helppo tehtävä, josta suoriudun alle tunnissa. Arvioin kuitenkin kaiken väärin, sillä vielä neljän tunnin kuluttua soitinarsenaalini ei ollut toimintakunnossa, ja kello lähenteli puolta yötä. En jaksanut taistella mykäksi menneen soittimen kanssa, vaan painuin väsyneenä pehkuihin. Luonnollisesti keskeneräiseksi jäänyt tehtävä hieman harmitti, koska tiesin joutuvani jatkamaan seuraavana päivänä ongelman selvittämistä.

Sonar Home Studio

Koskettimistoa kasatessani sain päähäni päivittää samalla lähes kymmenen vuoden ikään päässeen MusicCreator-musiikkiohjelmistoni. Suuntasin Cakewalkin sivuille ja aloin selvittää mahdollista päivitystä tai jopa uutta ohjelmistoversiota. Vanhan MusicCreatorin tilalle oli tullut Sonar Home Studio, joka tuntui sopivalta tuotteelta käyttötarkoituksiini. Noin reilun viidenkymmenen euron hintakaan ei ollut kovin kallis, joten ostin uuden tuotteen siltä istumalta. Sonar Home Studion nettilataus ja asennus kävi nopeasti, jopa niin nopeasti, että hetken aikaa sain oikein pinnistellä pysyäkseni tapahtumien tahdissa. Sähköpostiini tulvi lyhyessä ajassa viestejä eri tahoilta. Joku botti lähetti kuitin, joku toinen puolestaan tilausvahvistuksen ja kolmas vielä kiitteli kaupoista. Parin tunnin kuluttua studioni oli taas pystyssä ja valmiina musiikkiprojekteihin. Vaan kaikkein tärkein eli Yamahan koskettimisto sen sijaan ei ollut yhteistyöhaluinen.

En saanut kosketinsoittimestani äänen pihaustakaan. Soitin itsessään kyllä toimi, mutta tärkeä MIDI-yhteys tietokoneen kanssa UX16-sovitinlaitteen kautta ei tuottanut signaalia Sonariin. Eipä siinä taas auttanut muu kuin alkaa etsiä ohjeita netistä. Lojuin erilaisten keskustelupalstojen ja tukisivustojen sivuilla varmaankin pari tuntia tuloksetta. Sonar tuntui toimivan, sillä se tuotti MIDI-ääntä virtuaalikoskettimistolla. Kaikki kytkennät näyttivät olleen oikein, mutta jokin oli pielessä. Eräässä vaiheessa mielessäni kävi sellainenkin mahdollisuus, että olen liittänyt MIDI-kaapelin sisään- ja ulostuloliittimet väärin päin Yamahaan, mutta eihän se voinut olla mahdollista, sillä liittimet oli kytketty kaapeleissa ja koskettimistossa olevien merkintöjen mukaisesti.

Jatkoin tänään aamulla ongelman selvittelyä. Otin Yamahan käyttöohjeen eteeni jo ties monettako kertaa ja tuplatarkistin säädöt ja valinnat. Katsoin vieläpä kytkentöjen kuvaa tarkkaa, kunnes huomasin kuvassa jotain erikoista. Siinä IN-kaapelin liitin meni soittimen OUT-porttiin ja vastaavasti OUT-kaapeli IN-porttiin. Ongelma oli ratkaistu. Tajusin heti, että olin laittanut johdot väärin päin. En ollut käyttänyt kosketinsoitinta vähään aikaan ja olin vallan unohtanut, että japanilaisten kytkentälogiikka on kauniisti sanottuna pikkuisen omintakeinen. Toisaalta, kyllähän kytkentä käy järkeen, sillä soittimen OUT-portista tulee MIDI-signaalia ulos mennäkseen USB-sovittimen IN-kaapelista sisään ja päinvastoin. Taidan tulla vanhaksi näiden laitteiden kanssa. Sovittimen vihreä ledivalo alkoi välittömästi vilkkua merkkinä toimivasta yhteydestä. Samalla alkoi musiikki kuulua tietokoneen kaiuttimista ja Sonar Home Studio oli mukana ketjussa. Päivittynyt studio-ohjelmistoni paljasti myös tietokoneeni äänikortin rajallisuuden. Kortin ominaisuudet eivät yksinkertaisesti riitä varteenotettavan musiikin tuottamiseen, joten edessä on uuden äänikortin hankinta.

Julkaistu tiistaina 18.7. klo 17:20 Musiikki-luokassa avainsanoilla askartelu, harrastukset, laitteet, musiikki ja ohjelmistot.

Edellinen
Sadetakin korjaus
Seuraava
Ohjelmistosiivous
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä