Monikäyttöinen Norjan lippu

Maailman valtioiden liput ovat värikkäitä ja melko yksilöllisiä. Aivan täysin omalaatuisia kaikki liput eivät ole, sillä monissa niissä on tuttu ristikuvio. Värit ovat niin ikään aika lailla samankaltaiset, ja tyypillisimmät värit, kuten punainen, valkoinen ja sininen, toistuvat useissa lipuissa. Monien maiden tunnukset ovat muotoutuneet historian aikana ja monet niistä on lainattu toinen toisiltaan. Törmäsin kerran erikoiseen tulkintaan, jossa Norjan lipun värejä ja muotoja oli tutkittu uudesta näkökulmasta. Lipun perusteella norjalaisia voisi hyvällä syyllä kutsua monikulttuuriseksi kansaksi, sillä maan lipusta löytyy (ainakin) kuuden muun valtion liput. Oheisessa piirroksessa olen kehystänyt osia Norjan valtion lipusta. Kukin rajattu alue on samalla jonkun muun valtion lippu.

Norjan lipusta löytyy kuuden maan liput pienoiskoossa. Suomen tuttu siniristilippu pitää kuitenkin tunnistaa venyvällä käsitteellä, sillä sinisen ristin suhteet eivät täysin vastaa luonnollisia mittoja. Indonesian ja Puolan liput sen sijaan ovat sen verran yksinkertaisia, että ne voidaan muodostaa norjalaisesta lipusta helposti samoin kuin Thaimaan moniraitainen valtiontunnus. Ranskan trikolorikin löytyy helposti ja on saksittavissa norjalaisesta pohjasta. Alankomaidenkin lippu irtoaa Norjan lipusta suhteellisen vaivattomasti. Mukaan voisi laskea periaatteessa myös Monacon lipun, joka muistuttaa erehdyttävästi Puolan lippua. Luxembourgin lippu on lähellä Alankomaiden lippua, mutta sen sinisen sävy on huomattavasti vaaleampi kuin Norjan lipun tarjoama syvän sininen väritys. Sen sijaan entisen Jugoslavian lippu voidaan vielä askarrella norjalaisten lipusta, mikäli kyseinen valtio olisi yhä voimissaan. Pienellä mielikuvituksella voidaan kuvasta muodostaa myös Maltan lippu, jossa tosin on pieni vaakuna valkoisella pohjalla. Kaiken kaikkiaan Norjan lippu on monikäyttöinen ja siitä voidaan siis muodostaa usean muun maan liput pienellä leikkelyllä.

Julkaistu Tuesdayna 12.6.2012 klo 17:14.

Edellinen
Lähikuvassa Renny Harlin
Seuraava
Kadonneen kynän seuraukset