Miestenvaatteiden kokotaulukot

Kevät on monessa mielessä uudistumisen aikaa. Auringon ensi säteet pitkän ja harmaan talven jäljiltä paljastavat epämiellyttävällä tavalla kodin siivouskohteet. Ikkunat kaipaavat pesua ja lattiat sekä muut pinnat pölyjen pyyhintää. Vaatekaappiinkin pitäisi kurkistaa ja raivata kauhtuneet ja kuluneet vaatteet keräykseen. Muodikkuutensa kadottaneet vetimet saavat samalla kyytiä ja viikonlopun ostosreissun suunta on kohti vaatekauppaa. Vaatteita ei kuitenkaan tule ostettua jatkuvalla syötöllä, joten koot pääsevät pakostakin unohtumaan. Puodeissa sitten joutuu miettimään, mitä mikäkin merkintä tarkoittaa ja mitä kokokirjaimet pitävät sisällään.

Puku
Kuva
Flazingo Photos

Mitat ovat yleensä suuntaa antavia ja parhaiten oikeankokoisen vaatekappaleen löytää sovittamalla. Verkkokaupoissa reaaliaikainen sovittaminen ei vielä onnistu, ja kuteet täytyy ensin ostaa kotiin kokeiltavaksi. Kauppojen kokotaulukot kuitenkin helpottavat shoppailua, mutta usein nämäkin tiedot ovat joko valmistajakohtaisia tai ehkä turhan yleispäteviä. Ennen vaateostoksia kannattaa ottaa mittanauha käteen ja mitata muutamia perusmittoja. Kaupassa sitten valitaan yläosat rinnan ja alaosat lantion ympäryksen mukaan. Alla olevat miesten pukeutumisen kokotaulukot ovat nekin suuntaa antavia ja sovitettu suomalaisten miesten vartalon mittasuhteisiin.

Kauluspaidat

Mitta cmSMLXLXXL
koko/kaulus37/3839/4041/4243/4445/46
rinnanympärys88-9296-100104-108112-116120-124
vyötärönympärys76-8084-8892-96100-104108-112

Muut vaatteet

Mitta cm444648505254565860
rinnanympärys889296100104108112116120
vyötärönympärys737883889398103108113
lantionympärys9296100104108108116120124
lahkeen sisäpituus808182838485868788

Numerokoot

KirjainkokoNumerokoko
S48-50
M50-52
L52-54
XL54-56
XXL56-58

Farkut

Farmarihousujen koot ilmoitetaan yleensä tuumissa. Tyypillinen merkintä on esimerkiksi 32"/34", missä ensimmäinen luku on vyötärönympärys ja toinen lahkeen sisäpituus. Yksi tuuma vastaa noin 2,54 senttimetriä. Farkkujenkin kokomerkinnät ovat suuntaa antavia ja voivat vaihdella malleittain ja valmistajittain.

SMLXL
28", 29", 30"31", 32", 33"34", 36"38"

Miesten housutyypit

B Solakka

Mitta cmB46B48B50B52B54B56B58B60
vyötärönympärys727782879297102107
lantionympärys9397101105109113117121

C Normaali

Mitta cmC46C48C50C52C54C56C58C60
vyötärönympärys7883889398103108113
lantionympärys96100104108112116120124

D Tanakka lyhyt

Mitta cmD96D100D104D108D112D116D120D124
vyötärönympärys8983889398103108113
lantionympärys96100104108112116120124

Isot koot

KokomerkintäNeuleetPaitapuserotHousut
2XL--62
3XL62-64D47/4864
4XL64-66D49/5066
5XL66-68D51/5268
6XL68-70D53/5470

Julkaistu Tuesdayna 14.4.2015 klo 16:57 avainsanalla pukeutuminen.

Edellinen
Museokortti
Seuraava
Kahden viikon odotus