Mieletön palapeli - osa 1

Viikonlopun ratoksi ajattelin laittaa pystyyn hieman aivovoimistelua vaativan tehtävän. Mieletön palapeli on todellinen lautapeli, jossa on kuusi palaa. Yksi paloista on suorakulmainen kolmio, yksi neliö, yksi suorakaide sekä kolme erikoisemman muotoista palaa. Alkuasetelmassa palapelin viisi palaa täyttävät neliönmuotoisen alueen, jonka sivun pituus on kahdeksan. Asetelmasta tosin puuttuu yksi pieni neliönmuotoinen pala, jonka sivun pituus on yksi. Tehtävänä on asetella palat uudelleen siten, että kaikki kuusi palaa tulee asetelmaan ja että asetelma yhä mahtuu sille varattuun tilaan, jonka sivun pituus on kahdeksan. Tehtävän ratkomista voi helpottaa piirtämällä paperille oheisen kuvan mukaiset palat ja leikkaamalla ne erilleen. Esittelen huomenna erään ratkaisun tehtävään.

Julkaistu lauantaina 11.2. klo 18:21 avainsanalla pulmat.

Edellinen
Ilmavaivat
Seuraava
Mieletön palapeli - osa 2
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä