Maustettua perunamuusia

Kuva
Eliza

Pelkkä perunamuusi ei maistu juuri miltään. Olen vuosien saatossa kokeillut maustaa muusia eri tavoin. Kuulin kerran erään maustaneen muusinsa sinapilla. Kokeilin yhdistelmää ja kyllähän se maistui oikein hyvältä. Perunamuusin perinteinen kostuke on ruskeakastike. Kastikettakin sopii maustaa yrteillä, pippurilla ja muilla mausteilla, paitsi suolalla. Tänään kokeilin maustaa muusia tabascolla. Punainen pippurikastike antoi todella ytyä muuten niin mauttomalle muussille. Pari tippaa tai oikeastaan melko reilusti annosteltuna ja potaattisurvokseen sekoitettuna muutti annoksen herkullisen makuiseksi. Muusiin voi sekoittaa muitakin aineksia. Ketsuppikin voisi sopia tahnan kyytipojaksi. Jotkut rasvaavat muusinsa voilla, kun taas toiset ripottelevat päälle persiljaa. Pinaattinen perunamuusi kuulostaa rautaiselta. Joskus olen syönyt juustolla maustettua pottumuussia. Seuraavaksi saatan kokeilla munakokkelia muusin seassa.

Julkaistu Wednesdayna 11.6.2008 klo 17:18 avainsanalla ruoka.

Edellinen
Thunderbirdin siirto koneelta toiselle
Seuraava
Purjealus Götheborg