Matkamessut 2014

Viikonloppuna Helsingissä järjestettiin matkailualan suurtapahtuma Matkamessut. Sain tilaisuuteen kutsulipun, ja kaunis sunnuntaipäivä oli mitä mainioin hetki maleksia pitkin Messukeskuksen käytäviä. Saavuin Pasilaan melko tarkalleen puolen päivän aikaan. Messuille saapui samaan aikaan sankoin joukoin väkeä niin, että Messukeskuksen pääoven edusta oli mustanaan talvitamineisiin pukeutuneita ja kymmenen asteen pakkasta pakoon pyrkiviä vieraita. Itse hallin puolella väentungos jatkui ja toisinaan eteenpäin pääsi vain odottamalla hetken sumpun vapautumista. Kaikkialla laahusti messuvieraita. Jotkut jäivät näyttelyosastoille pidemmäksikin aikaa, kun taas useammat tyytyivät vain katselemaan ympärilleen. Messujen tarjonta oli niin runsasta, että itsekin vain kiertelin käytävillä poikkeamatta sen enempää millekään erityiselle osastolle.

Matkailuteollisuus oli kattavasti edustettuna messuilla. Osastoja oli käytännöllisesti katsoen jokaiselta mantereelta, tosin Australian tarjonta oli vaatimatonta vai pitäisikö sanoa suorastaan olematonta. Pohjoismaiden suurimassa matkailutapahtumassa oli selkeästi nähtävissä myös suomalaisten eniten suosimat matkakohteet. Etelän kohteet ja Karibian risteilyt näyttivät olleen hyvin suosittuja ainakin yleisömäärän perusteella kun taas joidenkin Venäjän kaupunkikohteiden osastoilla oli hiljaisempaa ja niissä istuivatkin pelkästään messuisännät ja -emännät yksikseen. Myös Egypti oli ehkä viimeaikaisten levottomuuksiensa vuoksi menettänyt suosiotaan eikä osastolla näkynyt jonoja, jotka puolestaan kansoittivat eräiden risteilyjä tarjonneiden matkanjärjestäjien kojut.

Klaus ’Juice Leskinen’ Thomasson
Kuva
Matti Mattila

Kotimaiset matkailukohteet olivat myös näkyvästi mukana messutapahtumassa. Erikoisimmat kohteet veivät matkailijan syvälle Lapin erämaihin tai Kalastaja-Eemlin jalanjäljissä kaukaisille kalapoluille. Kaupunki toisensa perään kosiskeli matkustavaisia paikkakunnalleen. Yleisöä myös viihdytettiin monin tavoin, ja eräänkin kojun eteen oli tuppautunut kymmenittäin ohikulkijoita seuraamaan huvittavaa esitystä, jossa takavuosien TV-kasvo ja koomikko Klaus Thomasson imitoi niin ikään takavuosien kevyen musiikin tähteä ja nyt jo edesmennyttä Juice Leskistä (1950-2006) tunnettuine lauluineen. Viihdetarjontaa oli muutenkin eri puolilla suurta messuhallia. Jossakin pääsi karaoke-esitykseen ja toisaalla oli käynnissä matkahuutokauppa. Messuilla olisi voinut siis viettää vaikka koko päivän, mutta nopeasti koluttuna hallin sai käveltyä läpi noin tunnissa. Tarjontaa oli valtavasti ja matkailualan yrittäjiäkin kymmenittäin ellei peräti sadoittain. Kaikista huonoista alaa kohdanneista uutisista, konkursseista, vararikoista ja lakoista huolimatta matkailuteollisuus näyttää porskuttavan vetreänä eikä ilmassa ollut minkäänlaisia merkkejä finanssikriiseistä tai talouden taantumista.

Julkaistu sunnuntaina 19.1.2014 klo 14:20.

Edellinen
Kuvasuhdelaskuri
Seuraava
Maailman kuvatuimmat kohteet