Mämmilä-albumit

Yksi maamme taitavimpiin sarjakuvataiteilijoihin lukeutuva Tarmo Koivisto loi 1970-luvulla suomalaista yhteiskuntaa peilaavan Mämmilä-sarjakuvan. Monissa lehdissä sittemmin julkaistu sarjakuva aloitti taipaleensa Me-lehdessä vuonna 1976, jossa sitä julkaistiin yhtäjaksoisesti aina vuoteen 1983 asti. Tämän jälkeen sarja ilmestyi vielä 13 vuoden ajan Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä. Osissa julkaistut tarinat koottiin pian ilmestymisensä jälkeen 48-sivuisiksi kokoelma-albumeiksi, joita ilmestyi kymmenen numeroa vuosina 1978-1996. Onnistuin keräämään nämä albumit ja ennen kaikkea niiden ykköspainoksista kelpokuntoiset kappaleet suhteellisen lyhyen keräysoperaation aikana. Mämmilä-sarjakuva-albumit eivät ole kovin harvinaisia antikvariaateissa, mutta ensimmäisiä painoksia voi joutua metsästämään pidempään. Erityisen vaikeaksi osoittautui löytää viimeinen eli kymmenes numero Täällä tähtikiekon alla. Sitä en tahtonut saada käsiini millään ja jouduin etsimään sitä melkein puolisen vuotta haravoiden eri osto- ja myyntipalstoja, nettihuutokauppoja ja antikoita. Lopulta sain albumin kokoelmiini maksaen siitä postikuluineen 9,70 euroa. Koko kymmenen albumin hyväkuntoisesta kokoelmasta maksoin viime vuoden aikana kaikkiaan 63,20 euroa, mikä tekee albumia kohti noin kuutisen euroa (tarkalleen 6,32 €/albumi).

Mämmilä-albumit

Joka toinen vuosi ilmestyneet Mämmilä-albumit julkaistiin vuosina 1978-1996 ja ne kustansi Osuuskunta Käyttökuva. Nidottujen ja pehmeäkantisten albumien korkeus on 27,5 cm ja leveys 21,0 cm. Jokaisessa albumissa on 48 sivua.

  • Mämmilä 1/1978

    Sarjakuvia Suomesta

    Numero
    1
    ISBN
    951-99179-7-7
    Ilmestymisvuosi
    1978
    Sivumäärä
    48
    Irtonumerohinta
    18 mk
    Painatus
    KK Laakapaino, Helsinki
  • Mämmilä 2/1980

    Punkkia ja metsäkukkia

    Numero
    2
    ISBN
    951-99266-1-5
    Ilmestymisvuosi
    1980
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    KK Laakapaino, Helsinki
  • Mämmilä 3/1982

    Punkkia ja metsäkukkia

    Numero
    3
    ISBN
    951-95655-2-3
    Ilmestymisvuosi
    1982
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    KK Laakapaino, Helsinki
  • Mämmilä 4/1984

    Pois tieltä

    Numero
    4
    ISBN
    951-95655-7-4
    Ilmestymisvuosi
    1984
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    Gummerus Oy, Jyväskylä
  • Mämmilä 5/1986

    Kasvukipuja

    Numero
    5
    ISBN
    951-95655-9-0
    Ilmestymisvuosi
    1986
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    Gummerus Oy, Jyväskylä
  • Mämmilä 6/1988

    Rakennemuutos rassaa

    Numero
    6
    ISBN
    951-95656-0-4
    Ilmestymisvuosi
    1988
    Sivumäärä
    48
    Painatuskonsultti
    Pellervon julkaisupalvelu PJP
    Painatus
    Painokaari Oy, Helsinki
  • Mämmilä 7/1990

    Riitaa ja rakkautta

    Numero
    7
    ISBN
    952-90-2234-4
    ISSN
    0781-8777
    Ilmestymisvuosi
    1990
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    Art-Print Oy, Helsinki
  • Mämmilä 8/1992

    Naapurin neekeri

    Numero
    8
    ISBN
    951-95656-1-2
    ISSN
    0781-8777
    Ilmestymisvuosi
    1992
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    Algraphics Oy / Tampereen Arpatehdas, Tampere
  • Mämmilä 9/1994

    Ladoja ja dollareita

    Numero
    9
    ISBN
    951-95656-2-0
    ISSN
    0781-8777
    Ilmestymisvuosi
    1994
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    Algraphics Oy / Tampereen Arpatehdas, Tampere
  • Mämmilä 10/1996

    Täällä tähtikiekon alla

    Numero
    10
    ISBN
    951-95656-3-9
    ISSN
    0781-8777
    Ilmestymisvuosi
    1996
    Sivumäärä
    48
    Painatus
    Forssan Kirjapaino Oy, Forssa

Julkaistu torstaina 29.5.2014 klo 11:34 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla harrastukset, historia, keräily ja sarjat.

Edellinen
The Shadows - Platinakokoelma
Seuraava
OK Maps