Maaseutu kaupungissa

Viime päivät ovat olleet sateisia ja kylmiä. Tänään on onneksi aurinko paistanut paikoin lämpimästi niin, että parvekkeella lämpömittari ylsi hetkittäin yli kolmenkymmenen asteen. Lähipäivien sääennuste lupailee kuitenkin taas muutosta säätilaan. Vesisateita on odotettavissa koko loppuviikon. Muistellaanpa nyt kuitenkin lyhyttä kesäämme, joka tänä vuonna oli ajoittain kurja. Kesään sattui muutama kauniskin päivä, jolloin pääsi pyöräilemään Helsingin ihastuttavissa luontokohteissa. Yksi hieno reitti löytyy kaupungin pohjoisosasta, Haltialasta, jossa voi yllätyksekseen päätyä keskelle maaseudunomaisia maisemia. Haltialantie puhkoo peltoaukeita, ja maisemat muistuttavat erehdyttävästi kuin mitä tahansa kyläraittia.

Haltiala

Haltiala, Helsinki

Kuva
Matti Mattila

Kuukausi sitten ajoin pyörällä Haltialantietä pitkin kohti Paloheinää. Matkalla näppäilin muutamia valokuvia muistoksi harvinaisesta kesäpäivästä lähes pilvettömän taivaan alla. Tien molemmin puolin avautui isot pellot. Lyhtypylväiden rivistö hiekkaisen tien reunalla kaukana kaupungin melusta oli hätkähdyttävän kaunis näky. Tuntui vaikealta uskoa, että tällaisia maalaismaisemia voi löytyä käytännöllisesti katsoen keskeltä miljoonan asukkaan asutuskeskittymää. Vielä täytyy toivoa, että syyspäivät pysyvät lämpiminä ja aurinkoisina, jotta kameralle tulisi käyttöä värikkään ruska-ajan ikuistamisessa.

Julkaistu keskiviikkona 13.9.2017 klo 19:24 avainsanoilla sää ja valokuvaus.

Edellinen
Kuolemattomien temppeli
Seuraava
Sääaseman korjauksen jälkipeli