Maailman rikkain mies

Maailman rikkaimman miehen manttelia ovat kantaneet monet kuuluisuudet. Rikkautta on luonnollisestikin vaikea määritellä, mutta läntisessä maailmassa rikkauden mittarina pidetään yleisesti omaisuuden määrää. Äveriäitä ihmisiä on ollut kautta koko ihmishistorian. Joidenkin vauraus on perustunut perittyyn omaisuuteen kun taas osa mammonasta on peräisin valloituksista ja luonnon rikkauksista. Myös rikkaita on aina ollut kaikkialla, niin idässä kuin lännessäkin, vaikkakin erityisesti uuden mantereen pohatat ovat usein päässeet median lemmikeiksi. Teollinen vallankumous alkoi muutama sata vuotta sitten ja synnytti uudenlaisen sosiaalisen, teknologisen ja taloudellisen yhteiskunnan. Yksi aikakauden tunnusmerkeistä olivat ja ovat yhä edelleen rikkaat ihmiset. Yhdysvalloissa teollisuuden kukoistus on marssittanut julkisuuteen lukuisia varakkaita ihmisiä, joita on ryhdytty kutsumaan miljonääreiksi valtavan omaisuutensa vuoksi.

Lezner, Robert: Getty

Yksi maailman tunnetuimmista miljonääreistä oli Jean Paul Getty. Tämä vuonna 1892 syntynyt yhdysvaltalainen teollisuusmies tunnettiin Getty Oil -öljy-yhtiön perustajana. Gettyn omaisuus oli karttunut öljytuloilla ja hänet rankattiin vuonna 1957 maailman rikkaimmaksi mieheksi. Getty kehittyi kansainväliseksi öljypohataksi keskellä lamavuosia ja oli ensimmäisten joukossa hyödyntämässä arabimaiden öljyrikkauksia. Kauppiaiden Kustannus Oy julkaisi 1987 erinomaisen elämäkertakirjan J. Paul Gettystä. Kirjan kirjoittanut Robert Lenzner käytti apunaan aiemmin tutkimatonta lähdeaineistoa ja paljasti kirjassaan, miten Gettyllä oli pitkäaikainen kiintymys Adolf Hitlerin kolmanteen valtakuntaan. Lähes 300-sivuinen opus on mielenkiintoista luettavaa kannesta kanteen.

Kirja kertoo joukon erikoisuuksia Gettyn elämästä ja kuvaa, miten saita miljonääri saattoi olla. Ökymiljonääri oli mm. asennuttanut kolikkopuhelimen asuntoonsa vieraita varten ja lähetti omalle pojalleen laskun lounaasta, jonka tämä oli käynyt syömässä isänsä asunnossa. Getty eli viimeiset vuotensa, lähes neljännesvuosisadan Isossa-Britanniassa, jossa hän kuoli 1976. Kuollessaan hänen omaisuutensa arvo oli noin kuusi miljardia dollaria. Teollisuusimperiumin lisäksi omaisuuteen kuului valtavat taideaarteet, jotka säätiöitiin Getty-museolle.

Lenzner, Robert

Getty

Maailman rikkain mies

ISBN
951-635-652-4
Kustantaja
Kauppiaiden Kustannus Oy

Julkaistu lauantaina 23.5.2009 klo 20:17 Kirjat-luokassa.

Edellinen
Sähkölasku
Seuraava
Valion uusi ilme