Lumien lähtö

Perinteinen päiväkävely Pohjoisrantaa pitkin Aleksille oli tänään aurinkoinen ja verrattain lämmin. Aurinko sai paistaa lähes pilvettömältä taivaalta, ja askel alkoi tuntua hiostavalta. Puolivälissä Pohjoisrantaa olo kuumotti, mutta onneksi Aleksanterinkatu tuli Meritullin kurvauksen jälkeen vastaan. Siellä vaihdoin kadun varjoisammalle puolelle, sillä lämpöasteita taisi olla jo kymmenkunta kadun aurinkoisella puolella. Varjossa oli mukavan viileää käyskennellä, mutta alkukevät muistutti viileydellään. Kylmä ilma tuntui pian sormenpäissä. Ulkona ei sittenkään vielä ollut lämmintä kaikkialla. Ensimmäiset uhkarohkeat pyöräilivät jo paitahihasillaan, vaikka viileä sää pakotti pukemaan lämmintä ylle. Kaunis ja kirkas sää houkutteli turisteja kuvaamaan ja heitä näkikin kaikkialla. Mainio kevätpäivä vaihtui kuitenkin pilviseksi iltapäivää kohti tultaessa ja niin tutun harmaa vaippa peitti jälleen sinitaivaan. Aamupäivä oli joka tapauksessa sen verran lämmin, että lumet sulivat kohisten. Jäille ei ollut enää asiaa. Katselin, miten Merihaan edustalla olleet jääpolut olivat kadonneet ja muistelin, miten vain reilu kuukausi sitten olin itsekin kävellyt samaisen jääkannen päällä. Lumien lähtö on varma merkki kevään yliotteesta.

Julkaistu sunnuntaina 11.4.2010 klo 15:08 avainsanalla sää.

Edellinen
Esittelyjärjestys
Seuraava
Pyytämättä jäänyt tarjous
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä