Lontoo - osa 5

Neljäs päivä - Kaupunkikierros

Lontoon yksi erikoisimmista nähtävyyksistä on eittämättä Harrods-tavaratalo. Tämä nykyään 300 osaston luksustavaratalo sai alkunsa 1849, kun Henry Charles Harrod avasi pienen elintarvikeliikkeen Lontoossa. Alusta asti kauppias keskittyi laatutavaraan ja tarjosi ensiluokkaista palvelua yrittämättäkään kilpailla hinnoilla. Aikoinaan Harrodsista sanottiin voivan ostaa kaikkea, mitä maa päällään kantaa, jopa norsuja. Enää väite ei aivan pidä paikkaansa, vaikka valikoima on yhä suunnaton. Tänään Harrodsissa työskentelee lähes 4 000 henkilöä ja sieltä saa käytännöllisesti katsoen lähes mitä tahansa. Kauppaan pääsee kätevästi jäämällä pois Knightsbridgen metroasemalla, jonka kupeessa vihreä liikerakennus sijaitsee. Seitsemässä kerroksessa riittää koluamista. Tavaraa on vaatteista kristalliin, tyylihuonekaluista kirjoihin ja tietenkin se kuuluisa edvardiaaniseen tyyliin sisustettu elintarvikeosasto. Aivan oma nähtävyytensä on Egyptiläinen Halli, jossa portaikko ja rullaportaat on sisustettu upeasti egyptiläisittäin muistuttaen tavaratalon nykyisen omistajan, Mohamed Al Fayedin kotimaasta. Jos tavarapaljouden keskellä pääsee nälkä tai jano yllättämään, voi piipahtaa johonkin tavaratalon 28 ravintolasta. Ostoksiaan varten voi ostaa 10 punnalla jo kuuluisaksi tulleen Harrodsin vihreän kauppakassin, jolla kelpaa sitten matkan jälkeen käyskennellä Helsingin keskustassa herättämässä huomiota ja ehkä vähän kateuttakin.

Towerin silta
Kuva
Matti Mattila

Pakollisen Harrodsin tavaratalokäynnin jälkeen suuntasimme kohti uusia nähtävyyksiä. Itse tavaratalosta emme löytäneet juuri mitään mielenkiintoista ostettavaa emmekä edes katsoneet hintoja, jotka varmasti näin alennusmyynnin aikoihin olivat ihan kohtuullisia. Seuraava kohteemme oli Thames-joen ylittävä Tower Bridge eli Towerin silta Cityn laidalla. Tämä on suurenmoinen viktoriaanisen ajan insinöörien taidonnäyte, joka valmistui 1894. Matkalla sillalle ohitimme entisaikojen kuninkaallisena palatsina toimineen Towerin linnan. Linna on laaja museo, jota emme tällä kertaa jääneet ihailemaan vaan tyydyimme ostamaan dokumenttielokuvan läheisestä museokaupasta. Towerin silta on upean nähtävyys, jonka torneihin kannattaa ehdottomasti ostaa pääsylippu. Yhdyskäytävissä on mielenkiintoinen sillan historiasta kertova näyttely, ja samalla voi näppäillä valokuvia pienistä ikkunoista, jotka ovat avoinna erityisesti valokuvaajia varten. Kiertokäynnin lopuksi tutustutaan sillan konehuoneeseen, jonka höyrykoneet nostivat siltakannet aina vuoteen 1976 asti. Nyttemmin silta nostetaan sähkömoottoreilla joka ilta kello 18.

Monumentti
Kuva
Matti Mattila

Towerin sillan pääsylippupakettiin voi ostaa liput Monumenttiin, joka sijaitsee Monument-metroaseman vieressä melko lähellä Toweria. Monumentti on vuonna 1677 valmistunut noin 60 metriä korkea näkötorni, jonka huipulle on kavuttava kiipeämällä 311 porrasaskelmaa ahtaassa kierreportaikossa. Ylhäälle päästyään onkin sitten mahdollisuus jälleen ottaa upeita valokuvia Lontoon kattojen yllä. Kipuamisesta saa palkinnoksi hienon todistuksen, jossa Lontoon kaupungin ympäristöpalvelujen johtaja Philip Everett todistaa kävijän kiivenneen nuo 311 askelmaa. Todistus on hieno matkamuisto ja sen voi ripustaa kehystettynä seinälle. Monumentti on ehkä hieman turha turistikohde, mikäli on jo ennättänyt vierailla St. Paulin katedraalin huipulla, josta on vastaavanlaiset näkymät kaikkiin ilmansuuntiin.

Iltapäiväaurinko lämmitti ajoittain hiostavasti. Päätimmekin kuluttaa loppuiltapäivän kaupoissa matkalla lähimmälle metroasemalle. Pitkät välimatkat eri attraktioihin olivat jälleen uuvuttaneet meidät ja niinpä palasimme pitkän kaupunkikierroksen jälkeen hotelliin lepäämään. Myöhemmin illalla aloimme kuitenkin jo suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa, sillä tarkoituksenamme oli käydä eräässä erikoisliikkeessä keskustan ulkopuolella. Koska emme tienneet liikkeen osoitetta, käväisimme läheisessä Internet-kahvilassa ottamassa selvää liikkeestä. Kahvilassa sai surfata punnalla tunnin ajan ja jos mieli lojua netissä pitempään, saattoi ostaa aikaa useampia tunteja kerralla tai peräti kuukausikortin. Nettikahvila oli hyvin suosittu ja lähes kaikki noin nelisenkymmentä konetta olivat jatkuvasti varattuja. Pääsimme tosin heti vapaalle koneelle ja nopeasti selvisi myös seuraavan päivän kohteemmekin.

Julkaistu torstaina 19.7.2007 klo 19:50 Projektit-luokassa avainsanalla matkailu.

Edellinen
Lontoo - osa 4
Seuraava
Lontoo - osa 6
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä