Lokerojakelu

Kerrostaloasukkaiden posti on perinteisesti jaettu perille asti kotioven luukusta. Näin posti palvelee Suomessa kaupunki- ja taajama-alueilla. Harvemmin asutuilla alueilla ja maaseudulla on ollut tavallista, että posti on jaettu tien varressa olevaan postilaatikkoon. Aika ajoin keskustelun aiheeksi nousee myös kerrostalojen postinkanto niin ikään keskitetysti lokeroihin kotioven postiluukun sijaan. Monilla rivitaloalueilla näin jo toimitaankin samoin kuin monissa Euroopan maissa. Norjassa kerrostaloasukkaiden posti on jaettu lokerikkoihin jo yli 50 vuotta ja Itävallassakin 35 vuotta. Tanskassa lokerojakoon siirryttiin muutama vuosi sitten, ja uusimpana tulokkaana on Ruotsi, joka siirtyy vastaavanlaiseen keskitettyyn jakoon aivan näinä vuosina.

Kuva
Kam Kit Liu

Postilokerikot rappukäytävässä ovat tuttuja ellei muualta niin ainakin amerikkalaisista elokuvista ja televisiosarjoista. Lokerikko sijaitsee tyypillisesti ulko-oven lähettyvillä ja siinä on jokaiselle asunnolle oma pieni avaimella lukittava postilokero. Nykyaikaiset lokerikot ovat käytännöllisiä ja turvallisiakin. Posti jaetaan kuten ennenkin luukusta sisään, mutta jää lukittuun lokeroon, kunnes omistaja kotimatkallaan ottaa postin mukaansa. Lokerikon hankkiminen vanhaan kerrostaloon ei ole kovin suuri kustannus. Joidenkin laskelmien mukaan hankintahinta on noin 60 senttiä kuukaudessa asuntoa kohti. Näissä laskelmissa en tosin nähnyt aikaa eli miten pitkään kyseistä maksua pitää maksaa vai onko kyseessä jatkuva ja ikuinen maksu.

Lokerikkojakelu on kaikin puolin kannatettavaa. Ennen kaikkea tällainen postinjakelu säästää energiaa ja aikaa. Postinkantajan ei enää tarvitse ajaa hissillä ylimpään kerrokseen ja käyttää aikaansa rapuissa juoksemiseen. Asukkaat tulevat joka tapauksessa ulko-ovesta sisään, joten siinä samassa on helppo poimia postikin kainaloon. Samalla kertaa tulee siis hoidettua kotiintulo ja postin nouto. Itse olisin valmis siirtymään lokerikkojakeluun. Tämä voisi myös vähentää asiattomien henkilöiden maleksimista porraskäytävissä postiluukkuja kolkutellen. Erityisen tärkeää olisi heti järjestää postilokerojen läheisyyteen jätepaperin keräysastia. Turhanpäiväiset mainokset sekä liput ja laput voisi heittää saman tien keräykseen eikä niitä tarvitsisi kantaa kotiin asti. Luonnollisesti olisi myös hyvä, jos lokerossa olisi jokin merkki saapuneesta postista, jolloin ei turhaan tarvitsisi kaivaa avainta ja katsoa, onko tullut postia. Toivottavasti suomalaisetkin pian liittyvät yleiseurooppalaiseen kulttuuriin ja ottavat lokerikkojakelun omakseen.

Julkaistu Wednesdayna 14.11.2007 klo 18:34.

Edellinen
Marian koodi
Seuraava
Oklahoma sata vuotta