Liikkuvien vetten kaupunki

Avaruusagentti Valerianin seikkailut Galaxityssä jatkuvat albumisarjan toisessa tarinassa. Tällä kertaa Valerian ja hänen uskollinen kumppaninsa Laureline joutuvat siirtymään ajassa taaksepäin aina vuoteen 1986 saakka. Jälleen tehtävänä on etsiä käsiin menneisyyteen karannut teknokraatti Xombul, jolla on luonnollisesti pahat mielessä. Seikkailu on jännittävä ja monivivahteinen. Maisemat vaihtuvat nopeasti samoin kuin juonenkäänteet. Maapallon asiat eivät ole kuitenkaan kunnossa 1980-luvulla. Lukija pääsee kiehtovaan menneisyyteen, jossa luonnonmullistukset ovat tehneet selvää monista ihmisten asuttamista kolkista ja suurkaupungeista. Juonesta selviää myös albumin erikoinen nimi: Liikkuvien vetten kaupunki.

Liikkuvien vetten kaupunki

Alkuperäinen albumi ilmestyi ensimmäisen kerran kaksiosaisena jatkotarinana ranskalaisessa Pilote-lehdessä. Ensimmäiset 28 sivua julkaistiin ranskankielisellä otsikolla La Cité des eaux mouvantes lehden numeroissa 455-468 (23.7.1968-24.10.1968). Seuraavat 28 sivua muodostavat oman erillisen kokonaisuuden nimellä Terres en flame (Maa liekeissä), joka julkaistiin lehden numeroissa 492-505 (10.4.1969-10.7.1969). Albumina seikkailu julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1970. Suomenkielisenä albumi ilmestyi vuonna 1974, kun Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisi siitä lyhennetyn painoksen. Otavan laitoksessa on 47 sivua, kun myöhemmin Kustannus Oy Jalavan vuonna 1993 julkaisemassa niteessä sivuja on kymmenkunta enemmän eli 56. Vuoden 1974 painoksesta puuttuvat myöhemmin ilmestyneeseen laitokseen verrattuna seuraavat stripit: 16B, 17A, 18A, 18B, 27A ja 27B. Lisäksi albumin toisesta osasta puuttuvat seuraavat stripit: 12A, 12B, 13A, 13B, 14A, 14B, 15A, 15B, 16A, 16B, 19A ja 21B. Sivujen 25 ja 27 viimeinen ruutu on eri kuin uudemmassa painoksessa. Lisäksi toisen osan strippi 18B on Otavan painoksessa eri kuin Jalavan albumissa.

Liikkuvien vetten kaupunki

Molempien suomalaisten kustannusyhtiöiden albumit ovat ensimmäisiä painoksia. Liikkuvien vetten kaupunki on alkuperäisen sarjan toinen albumi, vaikka sen järjestysnumero onkin yksi. Tätä ennen sarjakuvataiteilija Jean-Claude Mézières ja käsikirjoittaja Pierre Christin olivat julkaisseet Pahat unet -seikkailun, joka tosin julkaistiin albumimuodossa vasta vuosia myöhemmin. Jotta tarinoiden oikea järjestys säilyisi, sai Pahat unet -albumi järjestysnumerokseen nollan ja kiilautui näin oikeutetusti sarjan alkuun. Jalavan julkaisujärjestyksessä albumi on yhdestoista, sillä tätä ennen kustannusyhtiö on julkaissut kymmenen muuta Valerian-seikkailua sekalaisessa järjestyksessä. Otavan albumin kannessa mainitaan järjestysnumero yksi, mutta uudemmassa Jalavan albumissa ei järjestysnumeroa ole. Sarjakuvakeräilijän on tietysti hankittava näiden molempien julkaisijoiden ensimmäiset painokset, mikäli mielii saada kokoelmansa täydelliseksi.

Hahmot

  • Alfonso, pikkurikollinen
  • Blacknut, armeijan kapteeni
  • Bud, pikkurikollinen
  • Laureline, avaruusagentti
  • Nuts, pikkurikollinen
  • Schroeder, tiedemies
  • Sun Rae, rikollisjoukon johtaja
  • Valerian, avaruusagentti
  • Xombul, rikollinen tiedemies
Mézières, Jean-Claude ja Christin, Pierre

Liikkuvien vetten kaupunki

ISBN
951-1-01471-4
Kustantaja
Otava
Numero
1
Alkuperäisteos
La cité des eaux mouvantes
Alkuperäinen ilmestymisvuosi
1968
Suomenkielinen julkaisuvuosi
1974
Kirjastoluokka
N 846
Hinta
5,95 mk
Tilausnumero
6257
Suomennos
Heikki ja Soile Kaukoranta
Tekstaaja
Raimo Aaltonen
Painopaikka
Otava, Keuruu
Sidonta
pehmeäkantinen
Korkeus
28,5 cm
Leveys
21,0 cm
Paino
176 g
Sivumäärä
47
Mézières, Jean-Claude ja Christin, Pierre

Liikkuvien vetten kaupunki

ISBN
951-8954-90-9
Kustantaja
Kustannus Oy Jalava
Suomenkielinen julkaisuvuosi
1993
Suomennos
Soile Kaukoranta
Tekstaaja
Jari Rasi
Painopaikka
Gummerus Kirjapaino Oy
Sidonta
pehmeäkantinen
Korkeus
29,5 cm
Leveys
21,0 cm
Paino
226 g
Sivumäärä
56

Julkaisut

  • Liikkuvien vetten kaupunki, Otava, 1974 (47 sivua)
  • Liikkuvien vetten kaupunki, Jalava, 1993 (56 sivua)

Linda & Valentin: Liikkuvien vetten kaupunki

  • Mustanaamio 7/2003 (27 sivua)
  • Mustanaamio 8/2003 (20 sivua)

Julkaistu perjantaina 26.2.2016 klo 17:12 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla keräily ja sarjat.

Edellinen
Pahat unet
Seuraava
Tuhannen planeetan valtakunta