Leffailta

Olen vuosia kerännyt leimoja Filmtown-videovuokraamon keräilyvihkoon jokaisesta vuokratusta elokuvasta. Aina silloin tällöin vihko tulee täyteen eli yhdeksän elokuvaa on tullut vuokratuksi. Tuolloin on aina saanut kymmenennen vuokrauksen veloituksetta. Muutama kuukausi sitten olimme jälleen vuokraamassa tylsän lauantai-illan ratoksi elokuvaa. Tapani mukaan tarjosin taas keräilyvihkoa leimattavaksi. Tällä kertaa tiskin takana ollut myymäläapulainen ei kuitenkaan löytänyt leimasinta vaan kirjasi vuokrauksen vihkoon käsin. Mitäpä tuosta sen enempää olisi kannattanutkaan jäädä ihmettelemään, sillä leimasin oli mitä todennäköisemmin piilossa tiskin lukuisten paperien ja esineiden alla.

Noin kuukausi sitten kävimme jälleen vuokraamassa elokuvan samassa vuokraamossa. Nyt tiskin takana oli eri henkilö, joka osasi kertoa, ettei keräilyvihko ole enää käytössä. Keräilymerkit olivat korvautuneet VIP-kortiksi, jolla jatkossa kerätään bonuspisteitä. Pisteet kertyvät samaan tapaan jokaisesta vuokrauksesta, ja kassajärjestelmä kerää pisteet reaaliajassa kautta maan. Kysyin, olisiko mahdollista siirtää keräilyvihon leimat tuohon bonusjärjestelmään. Ystävällinen asiakaspalvelija kertoi, ettei se onnistu. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin ehdotti, että hän antaa nyt vuokraamani elokuvan veloituksetta ja voin heittää keräilyvihon pois. Ratkaisu sopi minulle enemmän kuin hyvin, sillä vihkoon oli ehtinyt kerääntyä vasta noin puolet leimoista.

Tällainen kauppiaan (tai tässä tapauksessa vuokraajan) vastaantulo on erittäin hienoa asiakaspalvelua. Luonnollisesti asiakas kertoo kokemuksistaan positiivisessa valossa ja liike saa parasta mahdollista markkinointia. Asiakkaan suositukset ovat nimittäin niitä kaikkein tehokkaimpia myynninedistäjiä. Filmtown-vuokraamon palvelu on aina ollut erinomaista ja aivan toiselta planeetalta kuin R-kioskin vuokrauspuuhastelu. Erään vuosia sitten tapahtuneen ikävän tapauksen jälkeen en ole enää jalallani astunut yhteenkään R-kioskiin. Suosittelenkin ammattilaisten käyttämistä olipa sitten kyseessä vaikka vain videon vuokraus.

Julkaistu Thursdayna 25.10.2007 klo 18:50 avainsanalla elokuvat.

Edellinen
Verkko-ostaja
Seuraava
Perjantaipulma 43/2007