Lahjoita kurssikirja

Opiskelu kannattaa aina eikä koskaan ole liian myöhäistä aloittaa opiskelut. Jos opinnot eivät maittaneet nuorempana, voi niitä täydentää myöhemmin. Aikuisiällä on mahdollista hankkia uusi ammatti tai virallinen pätevyys nykyisessä ammatissa, mikäli tiedot ja taidot nojautuvat kantapään kautta hankittuihin tietoihin. Yliopisto-opiskelukin onnistuu vielä myöhemmällä iällä ja periaatteessa työn ohessa, vaikka vaatiikin paljon aikaa ja vaivannäköä. Kun tutkintotodistus sitten aikanaan on kädessä, voi vain onnitella itseään ja olla tyytyväinen saavutukseensa. Opetus suomalaisissa kouluissa ja korkeakouluissa on pääosin korkeatasoista ja mikä parasta, yleensä myös ilmaista tai ainakin hyvin edullista.

Kuva
Rick Payette

Kirjat kuuluvat olennaisena osana opintoja. Lähes jokaiseen kurssiin sisältyy kirjallisuutta ja vaikka ei sisältyisikään, on kirjoista joka tapauksessa hyötyä opiskelussa. Omassa opinahjossani, Helsingin yliopistossa kirjoja kuluu lukuisten kurssien ja opiskelijoiden käsissä valtavia määriä. Kirjat eivät aina riitä kaikille kurssin opiskelijoille, ja muistan itsekin muutaman kerran jonottaneeni jonkun suositun kurssin kurssikirjaa yliopiston kirjastossa. Kirjojen saatavuus ja riittävyys onkin ikuinen pulma Helsingin yliopistossa eikä kirjoja tunnu olevan koskaan liikaa. Nyt kuka tahansa, niin yksityinen henkilö kuin organisaatiokin voi lahjoittaa kirjan ja useamman yliopistolle. Lahjoituksen voi tehdä kätevästi netissä ja kohteen saa valita tiedekunnittain tai rahastoittain. Kaikensuuruiset lahjoitukset ovat tervetulleita, ja isommat lahjoitussummat voi vähentää verotuksessa. Kannoin oman korteni kekoon ja lahjoitin tänään tiedekunnalleni Johdatus abstraktiin algebraan -oppikirjan. Toivottavasti tästä on apua nykyisille ja tuleville matematiikan opiskelijoille.

Julkaistu Fridayna 14.9.2012 klo 18:39 Kirjat-luokassa avainsanalla opiskelu.

Edellinen
Disney on ice
Seuraava
Kreikan lapsi