Labyrintti - Aavikkokokeet

Viime syyskuussa ensi-iltaan tullut Aavikkokokeet-elokuva (Maze Runner: The Scorch Trials, 2015) on Labyrintti-sarjan toinen ja uusin leffa. Aavikkokokeet jatkaa jännittävää tieteistarinaa siitä, mihin Labyrintti jäi ja sarjasta kun on kyse, niin lopullisia vastauksia esille tulleisiin kysymyksiin ei saada vieläkään. Aavikkokokeet on filmattu näyttävin erikoistehostein ja fantastisin puittein. Rauniokaupungit näyttävät todella aidoilta etenkin, kun näyttelijät käyskentelevät keskellä romahtaneita taloja ja jopa kyljelleen kaatuneiden pilvenpiirtäjien sisällä. Tietokonegrafiikalla saadaan nykyään aikaiseksi uskomattoman uskottavia kulisseja.

Labyrintti - Aavikkokokeet

Ilman zombienkaltaisia ihmisraunioita Aavikkokokeet-raina olisi ollut uskottavuudessaan täydellinen. Tarinaan oli ympätty muutamista televisiosarjoista tuttuja käveleviä kuolleita, jotka latistivat jonkun verran hyvää juonta. Örkit tosin toivat filkkaan jännitystä ja ne pakolliset takaa-ajokohtaukset, joita usein tämänkaltaisissa seikkailuelokuvissa on tapana ollut. Juoni sinänsä on aluksi hieman hämärän peitossa, mutta alkaa valjeta kertomuksen edetessä. Leffan voi katsoa ilman, että on aluksi nähnyt Labyrintin, mutta ensimmäisen elokuvan juonenkäänteet on hyvä tietää pysyäkseen kärryillä. Väkivaltaa filkassa on ensimmäisen tapaan riittävästi ja lisää on tulossa vuoden kuluttua, kun sarjan kolmas filmatisointi saa ensi-iltansa.

Julkaistu tiistaina 29.12.2015 klo 18:55 Elokuvat-luokassa avainsanalla elokuvat.

Edellinen
Labyrintti
Seuraava
Taidearvostelu