Labyrintti

Elokuvailtojeni sarja jatkui eilen illalla. Tällä kertaa vuorossa oli viime vuonna ensi-iltaan tullut Labyrintti (The Maze Runner, 2014). Kiinnostuin tästä tieteiselokuvasta saatuani sähköpostiin Plejmo-leffasivuston uutiskirjeen, jossa itse asiassa mainostettiin elokuvan jatko-osaa. Halusin kuitenkin nähdä filmit oikeassa järjestyksessä, joten aloitin luonnollisesti trilogian ensimmäisestä rainasta. Labyrintti pitää katsojaa otteessaan noin kaksi tuntia, ja vaikka tapahtumat sijoittuvat suhteellisen pienelle alueelle, on elokuvan värikkäitä vaiheita jännittävää seurata.

Labyrintti

Labyrintin lavasteet ovat mahtipontiset ja laadukkaasti toteutetut. Juoni on sekin kiehtova, joskaan ei liian omaperäinen. Tarinan pohjana on samanniminen romaani, jonka yhdysvaltalainen kirjailija James Dashner julkaisi vuonna 2009. Sittemmin Dashner on täydentänyt Labyrintti-sarjaansa kolmella uudella romaanilla. Leffa on periaatteessa uskottava, mutta labyrintissa majailevat erikoiset hämähäkinsukuiset otukset hieman latistavat seikkailua, vaikka ne on tarkoitettu luomaan jännitystä ja mystiikkaa. Filmin alussa moni kysymys jää vaille vastausta, mutta loppua kohden arvoitukset alkavat ratketa. Nuorisoelokuvaksi filkka on kohtalaisen väkivaltainen eivätkä kaikki selviä elävinä kertomuksen loppuun saakka. Kuin jo ennakoiden tulevaa elokuvasarjaa, filmi jää jännittävästi cliffhangeriin, joten jatko-osan vuoro lienee sitten seuraavaksi.

Julkaistu maanantaina 28.12.2015 klo 18:58 Elokuvat-luokassa avainsanalla elokuvat.

Edellinen
Arsène Lupin
Seuraava
Labyrintti - Aavikkokokeet