Kuvan Kevät

Kuvan Kevät on Kuvataideakatemian opiskelijoiden vuotuinen lopputyönäyttely. Tänä vuonna eilen avautuneesta Kuvan Keväästä pääsee nauttimaan kesäkuun kolmanteen päivään asti. Esillä on 36 opiskelijan töitä neljästä eri koulutusohjelmasta ja kahdesta suuntautumisvaihtoehdosta. Monipuoliseen katsaukseen on koottu maalauksia, videoteoksia, puupiirroksia, performansseja, valokuvia, veistoksia, lyijykynäpiirustuksia, yhteisötaidetta, serigrafiaa ja käsitöitä. Luvassa on siis melkoinen repertoaari taidetta ja sen tekijöitä. Töitä on aseteltu eri konteksteihin, jotka lisäävät ilmaisun monipuolisuutta entisestään. Teoksissa tarkastellaan kolmiulotteista tilaa, elokuvallisia hetkiä ja visualisoidaan neuvottelujen julkilausumia. Joissakin teoksissa oleellista on ihmisten välinen läsnäolo tai kohtaaminen ihmisen ja eläimen välillä.

Satu Nenonen: Kaavoitettu kuri

Kaavoitettu kuri, 2012, öljy ja pigmentti levylle 74,5 x 64,5 cm

Kuva
Satu Nenonen

Kuvan Kevät -näyttelyt on jaettu kolmeen eri osoitteeseen. Kuvataideakatemian ja Kaiku-gallerian näyttelypaikat ovat osoitteessa Kaikukatu 4. Kuvataideakatemian galleria löytyy osoitteesta Kasarmikatu 44 ja Galleria FAFA on osoitteessa Lönnrotinkatu 35. Töihin voi tutustua joka päivä kello 11-18. Näyttelyjen lisäksi järjestetään oheistapahtumia, joista seuraava on Kukkagraffiti-työpaja maanantaina 14.5. kello 15-18 Kallion kirjaston monitoimitilassa osoitteessa Viides linja 11. Loppukuusta 30.5. on kevätmyyjäiset Kuvataideakatemian etupihalla ja koska myyjäiset ovat taivaskaton alla, kannattaa varautua säätilan mukaan. Viimeisenä näyttelyn aukiolopäivänä 3.6. kello 15 alkaen Kuvataideakatemiassa järjestetään näyttelykierros helsinkiläisen toimittajan ja taidekriitikon Otso Kantokorven opastuksella. Kierros kestää noin tunnin. Kaikkiin Kuvan Kevät -tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Julkaistu Saturdayna 12.5.2012 klo 14:44 avainsanoilla kulttuuri, näyttelyt, taide ja tapahtumat.

Edellinen
ABBA - Voulez-Vous
Seuraava
Salarakas