Kun shit happens

Kaikkien rakastama Wolfgang Amadeus Mozart (1756-1791) oli 29-vuotias säveltäessään pianokonserton nro 20 d-mollissa (KV 466) vuonna 1785. Konsertto esitettiin ensi kerran 11. helmikuuta samana vuonna Mehlgruben kasinolla Wienissä. Vielä yli kahdensadan vuoden jälkeen konsertto on yksi esitetyimmistä Mozartin teoksista ja sitä kuulee tavan takaa eri tilanteissa. Vuonna 1999 konsertto oli jälleen ohjelmassa, kun kuninkaallinen Concertgebouw-orkesteri Amsterdamissa esitti sen tavanomaisessa lounaskonsertissaan. Solistiksi ja viikon artistiksi oli kutsuttu kuuluisa portugalilainen pianisti Maria João Pires, joka tunnetaan taitavana Mozart-tulkitsijana. Orkesterinjohtajana toimi maineikas italialainen kapellimestari Riccardo Chailly.

Maria João Pires
Kuva
Felix Broede

Konsertti oli valmiina alkamaan ja musiikinnälkäinen yleisö odotti jo melkein kärsimättömänä maailmankuulun pianistin taidonnäytteitä. Mikäpä oli odotellessa, sillä pianon ääressä istui viisikymmentä vuotta Mozartia soittanut huippupianisti, jonka ura oli alkanut jo seitsenvuotiaana esiinnyttyään ensimmäisen kerran julkisesti Mozartin pianokonserttoa soittaen. Viimeiset sormiharjoitukset ennen päivän lounaskonserttia olivat ohi ja tuolilla istui itsevarma solisti takanaan vuosikymmenten kokemus konserttilavoilta. Kapellimestari nosti tahtipuikkonsa ilmaan ja orkesteri ryhtyi soittamaan. Kaikki tuntui olleen kohdallaan. Ensimmäisten tahtien kajahtaessa salissa pianisti säpsähti kuin sähköshokin saaneena tajutessaan orkesterin soittavan aivan eri konserttoa kuin mihin hän oli valmistautunut. Maria João Pires odotti soittavansa Mozartin pianokonserton nro 9 (KV 271). Solistin kauhunhetkiä on vaikea kuvailla ja voin kuvitella, miltä hänestä tuntui kuullessaan orkesterin soittavan odottamattomasti aivan eri konserttoa.

Ilmeisesti tiedonkulussa oli sattunut jokin kömmähdys ja pianisti oli jättänyt salissa parhaillaan soineen konserton nuotit kotiin. Pires joutui paniikkiin nostaen tyrmistyneenä kätensä otsalleen ja varmasti kirosi mielessään: "Oh, shit!" Nopeasti hän alkoi kommunikoida kapellimestarin kanssa yrittäen kertoa odottaneensa toisenlaista konserttoa. Chailly ahkeroi orkesterinsa edessä ja piti yllä tahtia. Hän ei antanut pianistille armoa, vaan jatkoi tyynenä konserttia rohkaisten samalla solistia kannustavilla sanoilla: "Soitithan sen viime kaudella! Sinä pystyt siihen! Osaat sen niin hyvin!" Pires ei voinut muuta kuin nostaa sormensa koskettimille ja soittaa konserton ulkomuistista. Kuin ihmeen kaupalla Pires soitti koko konserton täydellisesti ilman yhdenkään nuotin virhettä. Voidaan ehkä sanoa, että kun pianisti oli tapaillut ensimmäiset tahdit, sormet hoitivat sitten lopun. Tapahtunut oli klassinen esimerkki viestinnän vaikeudesta ja kommunikoinnissa syntyvistä virheistä. Koskaan ei pitäisi vain olettaa vastapuolen saaneen saatikka ymmärtävän viestin, vaan aina tulisi varmistaa, että viesti on mennyt perille ja ymmärretty. Konsertto taltioitiin ja selväähän on, että näin netin aikakaudella otoksesta tuli kuuluisa viraalihitti, jota voi katsella vielä parinkymmenen vuoden jälkeenkin.

Julkaistu keskiviikkona 4.10. klo 17:08 Musiikki-luokassa avainsanoilla historia, musiikki, videot ja viestintä.

Edellinen
Syyssade
Seuraava
Mannerheim ja saksalainen suudelma
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä