Kuluttajan kumisaappaat

Syyssateet ovat saapuneet ja sadevarusteille on taas käyttöä. Ennen kuin ryntää kumisaapasostoksille, kannattaa lukaista uunituoreen Kuluttaja-lehden (6/2015) suuri kumisaapastesti. Toimitus on testannut yhdeksän saapasta ja paljastaa kattavassa artikkelissaan heikoimmat tuotteet sekä testivoittajan. Syyskauteen kuuluvat myös marjat ja omenat, joista kotikeittiöissä valmistetaan kaikenlaista hyvää kuten esimerkiksi mehuja. Aina ajankohtainen Kuluttaja on testannut syksyn numerossaan myös mehulingot. Testiin on valittu 12 mehulinkoa, joilla kaikilla syntyy hyvää mehua, mutta testitulos paljastaa varsinaisen voittajan. Kuluttajan iloksi ja hyödyksi lehti on testannut vielä televisiot. Jättimäisessä vertailussa on mukana peräti 88 töllötintä, joista lehti listaa 40 suositeltavinta mallia.

Kuluttaja 6/2015

Kuluttaja-lehti on kuluttajan asialla ja testaa puolueettomasti hyödykkeitä ja kertoo asiallisia juttuja kuluttamisesta. Vastailmestyneen painoksen eräs mainio artikkeli opastaa esimerkiksi, miten valitaan hyvä nettiliittymä. Lehdestä voi lukea myös oudon kummallisuuden pienestä lääkepakkauksesta, joka maksaa enemmän kuin vastaava iso pakkaus. Kuntoilijoille on varmasti hyötyä lenkkareiden tuotantoetiikasta ja kotileipuri kiittää suurta vehnäjauhovertailua. Artikkeli panee pohtimaan, mistä seuraavan kerran käy ostamassa jauhonsa ja minkälaista. Kallein kilohinta on nimittäin 3,80 euroa halvimman ollessa vain 41 senttiä. Taloudestaan tarkka arvostaa tällaisia vertailuja, jotka voivat parhaimmassa tapauksessa muuttaa ostotottumuksia. Tuhti 52-sivuinen lehti on täynnä tömäkkää asiaa pimeneviin syysiltoihin.

Julkaistu Wednesdayna 16.9.2015 klo 18:33 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Skrolli 3/2015
Seuraava
Kamppi ennen ja nyt