Kuluttajan kesälehti

Kuluttaja 5/2012

Elokuu on alkanut ja kesälomat päättyneet. Varma kesäkauden päättymisen merkki ovat työpaikoille palanneet enemmän tai vähemmän päivettyneet työntekijät. Kesä ei ole ollut järin helteinen vaan päinvastoin eteläisessä Suomessa tuon tuostakin pilvinen ja sateentihkuinen. Kesälomailijat alkavat hiljalleen palailla, mutta useilla loma jatkuu vielä viikon loppuun tai vasta alkaa elokuun puolella. Toinen hiljaisen kesän jälkeinen elon merkki tipahti tänään postiluukusta, kun postinkantaja jakoi kesän Kuluttaja-lehden (5/2012). Uunituoreessa aviisissa testataan tällä kertaa retkeilykenkiä, ihokarvahöyliä, itkuhälyttimiä ja induktiotasoja keittiöön. Retkeilykenkien testi lienee ajankohtainen, kun tekee mieli esimerkiksi syksyille metsälle, mutta karvahöylät olisi voinut testata jo ennen bikinikautta. Myös artikkeli turvapalveluista olisi ollut monille lomalle lähtijälle mieleen, mutta toisaalta kodin turvapalvelut ovat aina ajankohtaisia asioita. Niille, joilla vielä on ylimääräistä rahaa pankkitilillä, löytyy lehden sivuilta ohjeita, miten saa korkoa korolle. Kuluttajan kesälehti tarjoaa taas tuhtia luettavaa lähes viidenkymmenen sivun verran.

Julkaistu Wednesdayna 1.8.2012 klo 19:34 Lehdet-luokassa.

Edellinen
Reseptien mitat ja muunnokset
Seuraava
Avajaiset Kaisaniemessä