Kreikan lapsi

Alix-sarjakuvan uusin albumi Kreikan lapsi on ilmestynyt vastikään. Tämänkertainen seikkailu on järjestyksessään 15., vaikkakin se on Apollo kustannuksen kuudes Alix-albumi. Kustannusliike haluaa julkaista teokset alkuperäisessä julkaisujärjestyksessä ja siksi uudelleen alkanut sarja on lähtenyt liikkeelle numerosta 10 jokunen vuosi sitten. Alix lukeutuu parhaimpien eurooppalaisten sarjakuvien luokkaan. Se on erittäin korkealaatuista työtä ja realismia hipovissa yksityiskohdissaan lähes vertaansa vailla. Ranskalainen Jacques Martin (1921-2010) loi antiikin Roomaan ja Kreikkaan sijoittuvan seikkailusarjansa 1940-luvun lopulla. Ensimmäinen seikkailu Alix l’intrépide ilmestyi Tintin-lehdessä vuosina 1948-1949. Tänä syksynä suomeksi ilmestynyt albumi ilmestyi samaisessa lehdessä alkuperäisellä nimellä L’enfant grec vuonna 1979 ja vuotta myöhemmin albumina. Apollon lisäksi Alix-sarjaa on julkaissut Suomessa WSOY numeroon 9 asti. Nyt ilmestynyt albumi ilmestyy ensimmäisen kerran suomeksi.

Martin, Jacques: Kreikan lapsi

Kreikan lapsi on huikea ja juonikas seikkailu antiikin Kreikassa. Alix ja ystävänsä Enak ovat päätyneet orjiksi ja myytäväksi Pireuksen orjatorille. Salaperäinen ja varakas ostaja maksaa pojista ahneen kauppiaan pyytämän hinnan. Ystävykset kuljetetaan Ateenaan, josta alkaa juonittelujen kyllästämä erikoinen vallan ja rikkauksien tavoittelu. Jännittävä tarina on kiehtova ja upottaa lukijansa pieteetillä piirrettyjen kuvien pauloihin. Autenttisen yksityiskohtaiset piirrokset suorastaan huokuvat Välimeren kuumaa ilmastoa, jossa toverukset seikkailevat ja yrittävät ratkaista kulissien takaista vehkeilyä.

Martin, Jacques

Kreikan lapsi

ISBN
9789525769180
Kustantaja
Apollo kustannus

Julkaistu lauantaina 15.9.2012 klo 10:06 Sarjakuvat-luokassa.

Edellinen
Lahjoita kurssikirja
Seuraava
Ilmaista kulttuuria