Kraitin purema

Jostain syystä heräsin viime yönä vähän puolen yön jälkeen. En saanut heti uudelleen unta, joten avasin television siinä toivossa, että sieltä tulisi jotain uneen tuudittavaa ohjelmaa. Kuinka ollakaan päädyin aikani kanavia surffailtuani kuutoskanavalle, jossa oli juuri alkanut Käärmeen purema -niminen ohjelma. En ehtinyt seurata televisio-ohjelmaa aivan alusta, vaan päädyin kanavalle siinä kohdassa, kun kuuluisa yhdysvaltalainen käärmetutkija Joseph B. Slowinski (1962-2001) pani tottuneesti kätensä kangaspussiin, jonka oli hetkeä aiemmin saanut eräältä tutkimusryhmänsä jäseneltä U Htun Winiltä.

Slowinski oli päätynyt syyskuussa vuonna 2001 Myanmarin viidakkoon tutkimusmatkalle. Seurueeseen osallistui toistakymmentä henkilöä, joista kahdeksan oli amerikkalaisia ja kaksi kiinalaista tutkijaa sekä neljä paikallista avustajaa. Retkikunta lähti matkalleen syyskuun kolmantena suuntanaan Myanmarin eli entiseltä nimeltään Burman pohjoisosassa sijaitseva, lähes luoksepääsemätön Rat Baw -kyläpahanen kaukana kaikesta sivistyksestä. Kohtalokas aamu oli sama, joka muistetaan syyskuun yhdentenätoista, jolloin terroristit iskivät New Yorkin kaksoistorneihin kohtalokkain seurauksin. Ryhmäjohtaja U Htun Win ojensi Slowinskille kyseisenä aamuna kangaspussin, jossa oli hänen olettamuksensa mukaan harmiton ja ihmiselle vaaraton dinodon-käärme. Jo viikon kestänyt retki oli ollut alusta asti täynnä koettelemuksia, jotka ilmiselvästi olivat stressanneet tutkimusmatkan johtajaa Slowinskia, minkä seurauksena hänen tarkkaavaisuutensa oli herpaantunut. Sen enempää pussin sisältöä tutkimatta Slowenski työnsi kätensä pussiin ja sain saman tien todeta, että siellä olikin kraitti, joka on yksi maailman myrkyllisimmistä käärmeistä.

Joseph B. Slowinski kraitin pureman jälkeen
Kuva
Icon Films

Slowinski tunsi käärmeen puraisseen kättään. Hän ei alkuun pitänyt sitä hälyttävänä, koska kädessä ei näkynyt puremajälkeä ja uskoi paksun nahkansa estäneen pureman. Puoli kahdeksan aikaan aamulla ryhmä oli nauttinut aamiaisen, ja Slowinski meni makuulle. Kahdeksan aikaan hän tunsi kihelmöintiä kätensä lihaksissa ja kutsui ryhmänsä kokoon. Pian tämän jälkeen eli varttia yli kahdeksan kaksi paikallista avustajaa lähti juoksujalkaa hakemaan apua läheisestä Naung-Mon kylästä, joka sijaitsi noin kolmentoista kilometrin päässä leiristä. Slowinski selitti rauhallisesti ryhmälleen, mitä seuraavaksi oli tapahtuva ja kertoi tulevista oireistaan. Edessä oli etenevä halvaantuminen. Keuhkot lakkaisivat toimimasta, joten hän tarvitsisi suusta suuhun elvytystä, kunnes hänet saataisiin sairaalaan. Pahaksi onnekseen Slowinski oli allerginen vasta-aineelle, joten hänen oli kyettävä pysymään hengissä seuraavat 48 tuntia, jona aikana hermomyrkky olisi poistunut ruumiista. Koko tämän ajan uhri olisi tajuissaan, joskin täysin halvaantunut kykenemättä liikuttamaan lihaksiaan.

Jäin luonnollisesti koukkuun tähän dokumentaariseen ja tositapahtumiin pohjautuneeseen ohjelmaan. Nukkumisesta ei ollut enää tietoakaan, kun jäin seuraamaan, miten tutkijatohtorin tulee käymään saatuaan kuolettavan käärmeenpureman. Myrkkykäärmeen purema maailman äärissä on varmaankin viimeinen, jota kukaan toivoo itselleen tai pahimmalle vihamiehelleen. Kaikista pelastusyrityksistä huolimatta Slowinskin tulevaisuus ei näyttänyt hyvältä. Aamun edetessä myrkky oli ehtinyt levitä jo koko ruumiiseen niin, ettei uhri kyennyt enää pitämään silmiään kunnolla auki ja puhe oli puuroutunut. Slowinski pystyi vaivoin kommunikoimaan ryhmänsä jäsenten kanssa kirjoittamalla huterasti lyhyitä viestejä paperille. Puolilta päivin hän ei enää kyennyt hengittämään, joten ryhmän jäsenten oli ryhdyttävä antamaan suusta suuhun elvytystä. Muuten niin kaunis aurinkoinen päivä muuttui iltaan kohti sateiseksi, eikä armeijan helikopteri kyennyt pelastamaan uhria. Samana iltana joukko armeijan sotilaita saapui leiriin mukanaan aloitteleva lääkäri, mutta tästä ryhmästä ei ollut juurikaan apua.

Joseph B. Slowinski kraitin pureman jälkeen
Kuva
Icon Films

Joe Slowinski kuoli lopulta 29 tuntia käärmeenpureman jälkeen syyskuun kahdentenatoista päivänä. Ryhmä yritti vielä turhaan kolmen tunnin ajan antaa hänelle elvytystä. Slowinskin ruumis poltettiin pienessä buddhalaisessa seremoniassa kaksi päivää myöhemmin ja hänen tuhkansa tuotiin takaisin kotiin Yhdysvaltoihin. Samaan aikaan maailma suri ihmiskunnan historian näyttävimpiin terroristi-iskuihin lukeutuneen tuhon seurauksia. New Yorkissa sijaitseva World Trade Centerin kaksoistornit olivat tuhoutuneet terroristien iskussa vieden mukanaan lähes kolmentuhannen ihmisen hengen. Myanmarin syvässä viidakossa tappavat käärmeenpuremat puolestaan olivat tavanomaisia ja niihin suhtauduttiin ikään kuin luonnollisena osana elämää. Dokumentaari oli osin kuin mistä tahansa jännityselokuvasta kuitenkin sillä erotuksella, että kaikki filmissä nähty oli oikeasti tapahtunut. Slowisnkin kohtalo oli mieleenpainuva, ja jäi hieman askarruttamaan minua. Mietin, miksi niin etevä ja asiantunteva ammattilainen työntää kätensä tuntemattomaan pussiin ottamatta ensin selvää, mitä siellä on. Eräs selitys löytyy retken rasittavuudesta, joka oli kuluttanut tohtorin tarkkaavaisuutta ja harkintakykyä. Filmi oli kaikin puolin surullista katseltavaa, mutta muistutti karulla tavalla, miten heikkoja ihmiset oikeastaan ovat luonnonvoimien edessä. Ihmiskehossakin on omat heikkoutensa eli buginsa, joita luonnon mekanismit hyödyntävät kuolettavin seurauksin.

Julkaistu perjantaina 23.6.2017 klo 16:02 avainsanalla historia.

Edellinen
Juhannuksen säätila
Seuraava
Autojuttuja