Kolmella kortilla

Kuva
Andres Rueda

Lompakkooni oli jossakin välissä siunaantunut muutaman kympin lahjakortti Stockmannin tavarataloon. Käyttelin lahjakorttia pienten ostosten maksamiseen, ja sen saldo luonnollisesti hupeni samaa tahtia. Eräänä päivänä olin taas ostoksilla ja ajattelin tuhlata loputkin lahjakortille jääneet sentit osamaksuna. Tapani mukaan vilautin aina Stockalla ostaessani myös kanta-asiakaskorttia, jolloin ostokset rekisteröityivät niin kuin kunnon bonusohjelmassa kuuluikin. Tällä kertaa maksoin ostosten loppuosan sitten luottokortilla ja totesin siinä itsekseni, että kassalla tuli käytettyä kaikkiaan kolmea eri korttia. Kyllähän se hieman hullunkuriselta tuntui, että tähän oli tultu näiden kaikenlaisten korttien kanssa. Toisaalta eipä taida tälle asetelmalle olla nopeasti toteutettavaa vaihtoehtoa, joka karsisi korttien määrän vaikkapa yhteen. Mikään ei tietenkään estäisi lataamasta lahjakortin arvoa luottokortin saldoksi. Vastaavasti luottokorttia voisi käyttää kanta-asiakkuuden kirjaamiseen, mutta nykyiset tietojärjestelmät on toteutettu menemällä sieltä, missä aita on matalin. Erillisten korttien höylääminen on siis tietoteknisesti yksinkertaisempaa toteuttaa. Tässä toteutuu jälleen se tietojenkäsittelyn ikiaikainen totuus, kun järjestelmien toteuttajien työtaakkaa helpotetaan, siirtyy työläys loppukäyttäjälle. Ehkä korttisirkukseen vielä joskus tulee jotain järkeä, mutta sitä odotellessa lompakot pullistelevat vielä pitkään monenkirjavista korteista.

Julkaistu lauantaina 23.2.2013 klo 9:01 avainsanalla shoppailu.

Edellinen
Koskenlaskija - osa 39
Seuraava
Tuulahdus keväästä