Koiranulkoiluttajat

Koirien ulkoiluttajat valtaavat usein jalkakäytävän koko leveydeltään. Olen pannut merkille, että omistaja kulkee yleensä kadun toista laitaa ja koira vastakkaista laitaa. Siinä välissä on sitten talutushihna. Monta kertaa olen joutunut väistämään tällaista vastaan tullutta parivaljakkoa pitkin seiniä tai katuojia. Koiranulkoiluttajat kun eivät paljon ajattele muita jalankulkijoita. He valtaavat koko jalkakäytävän ja sitten odottavat, että kyllä vastaantulija väistää. Toinen iso ongelma on koirien jätökset.

Yhä edelleen monet koiranomistajat antavat koiransa ulostaa kadulle. Myös on niitäkin, jotka eivät siivoa näitä jätöksiä vaan jättävät ne jalkakäytävälle. Joku onneton aina astuu läjään. Sen näkee siitä, kun eritettä on yritetty kaapia pois kengistä ja sitä on levitetty ympäri jalkakäytävää. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, etteivät koirat oikeastaan kuuluisi kaupunkielämään lainkaan. Kaupungissa kun ei ole eläimille juurikaan niille tarkoitettuja ulkoilupaikkoja eikä kerrostalo tunnu olevan oikea elinympäristö koiralle.

Koiranomistajille tulisikin järjestää pakollinen koulutus, jonka läpäistyään vasta saisi luvan hankkia kotieläimen. Koulutuksessa puolestaan pitäisi opettaa omistajalle hyviä tapoja niin ulkona kuin sisälläkin. Heidän tulisi enemmän ottaa huomioon kanssaihmiset jalkakäytävällä ja muissakin kaupunkiolosuhteissa, kuten kerrostaloissa.

Julkaistu Sundayna 20.8.2006 klo 14:42.

Edellinen
Tietullit
Seuraava
Smoke gets in my eyes