Kirjan vuosi

Käynnistynyt vuosi on nyt ensimmäinen Kirjan vuosi. Teemavuoden tavoitteena on edistää kirjan ja kirjallisuuden asemaa ja kirjojen lukemista. Kirjathan ovat hyvin moninaisia. Ne tarjoavat virkistystä, apua, tietoa, neuvoa, ajankulua, seuraa, elämyksiä, tunteita, mielenhuoltoa, vertaistukea, lepoa, rauhaa ja energiaa. Kirjat ovat kieltämättä menettäneet asemaansa kaiken muun viihdykkeen, kuten television, elokuvien, musiikin ja pelien vallattua yhä enemmän jalansijaa ihmisten ajankäytöstä. Pitää kuitenkin muistaa, että kirjat eivät ole aina kuuluneet elämään, vaan itse asiassa vasta vain joitakin vuosisatoja. Vaikka saksalainen Johannes Gutenberg (1398-1468) kehittikin kirjapainotaidon 1400-luvulla, eivät kirjat näin painotuotannon mullistuttua olleet jokamiehen ostoslistoilla vielä pitkään. Vaarallista on myös ennustaa, että kirjat tulevat ja pysyvät tästä eteenpäin maailman tappiin asti. Eihän kukaan osannut tuhat vuotta sitten ennustaa, että ihmiset 2000-luvulla loikoilisivat laiskanlinnoissaan ja sängyissään kirjoja lueskellen.

Kirjan vuosi 2015

Kirjan tulevaisuutta on kuitenkin nyt turha miettiä. Kirjan vuosi tarjoaa kaikille mahdollisuuden lukemiseen, ja nyt on juuri oikea aika tehdä vielä yksi uudenvuodenlupaus. Jokainen voi päättää lukevansa ainakin yhden kirjan vuoden aikana. Tarjontaa on yllin kyllin, ja kotimainen kirjallisuus on sieltä parhaimmasta päästä. Teemavuoden aikana järjestetään lukuisia tapahtumia ja tilaisuuksia, joten kannattaa seurata sivuston tapahtumakalenteria ja etsiä sieltä mielenkiintoisia aktiviteetteja. Kalenterista löytyy mm. festivaaleja, kilpailuja, kursseja, näyttelyitä, lukupiirejä, klubeja sekä messuja. Tarjonta on siis monenkirjava ja varmasti sieltä löytyy jokaiselle jotakin. Kirjan vuosi on jatkoa viime vuonna alkanutta suomalaisen kirjallisuuden voittokulkua, joka alkoi Frankfurtin kirjamessuilla. Teemavuoden alkuperäisen idean esitti maankuulu kirjailijamme, professori Laila Hirvisaari.

Julkaistu keskiviikkona 7.1.2015 klo 19:32 Kirjat-luokassa avainsanoilla kirjallisuus, kirjat, kulttuuri ja tapahtumat.

Edellinen
Kauppojen aukioloajat
Seuraava
Perhosveitsi