Kiinalainen laatikko - osa 1

Etelässä syksy on ollut jotakuinkin seesteinen ja sateeton. Aurinko on paistellut jo pitkään joko pilvettömältä tai ainakin puolipilviseltä taivaalta. Rankat syyssateet eivät etelän syksyä ole värittäneet, ja sää on pysytellyt mukavan poutaisena. Kauniit ilmat ovat houkutelleet ulkoilemaan, ja vielä kun säätilakin on ollut plussan puolella, on iltaselle löytynyt muutakin tekemistä kuin istua tietokoneen ääressä tai ylipäätään sisätiloissa. Sateisia kelejä odotellessa voi aikaansa viettää vaikkapa pohtimalla oheisessa kuvassa olevaa kiinalaista laatikkoa. Salaperäinen loota on neliönmuotoinen ja sen sisälle on sijoitettu neljä yhtä suurta rengasta niin, että ne ottavat kiinni toisiinsa ja laatikon sisäpintaan. Renkaiden keskelle on asetettu vielä yksi, pienempi rengas, joka sekin tangeeraa ympäröiviä renkaita. Tehtävänä on laskea keskellä olevan pienemmän renkaan pinta-ala. Tehtävä ei ole mahdottoman vaikea. Esittelen huomenna erään ratkaisun.

Julkaistu tiistaina 18.10.2016 klo 19:23 avainsanoilla matematiikka ja pulmat.

Edellinen
Satupäivä
Seuraava
Kiinalainen laatikko - osa 2