Kevätkauden avajaiset

Aprillipäivästä on nyt selvitty. Parhaita piloja on saanut lukea lehdistä ja kuulla tuttavilta. Aprillipilat ovatkin sitten tältä erää historiaa, sillä ensi vuonna astuu voimaan uusi EU-direktiivi. Tämä säädös edellyttää, että lehdet kirjoittavat totta ympäri vuoden. Se sitten siitä kansanhuvista. Toisaalta, voihan olla myös niin, ettei direktiiviä ratifioida, joten hauskuutus voi jatkua myös tulevina vuosina...

Eräs takavuosien lehtikirjoituksista kertoi uudesta Valinta-Alkosta, jossa asiakas valitsee itse tuotteensa ja maksaa ne kassalla. Ajatus oli tuolloin huvittava, etenkin kun kansa oli tottunut tiskin takana seisoviin yrmeisiin Alkon myyjiin. Pullo pyydettiin ja se lyötiin tiskiin, jos krediitit riittivät. Vain kymmenisen vuotta aiemmin oli Suomeenkin rantautunut suuresta maailmasta valintamyymälän malli. Auvoisessa kotimaassamme, missä viranomaiset holhoavat, ei voitu kuuna päivänä ajatellakaan mitään itsepalveluna toimivaa alkoholimyymälää.

Ajat ovat muuttuneet ja me maailman mukana. Valinta-Alkot ovat palvelleet asiakkaitaan jo hyvän aikaa. Tänään ei varmaan tulisi kuuloonkaan palvelumyynti tiskin takaa. Sitä pidettäisiin sosiaali-Suomen reliikkinä ja paluuta vanhaan holhousyhteiskuntaan. Holhouksesta emme tosin ole vieläkään päässeet eroon, mutta seuraavat 50 vuotta lupaavat varmasti hyvää.

Joseph Drouhin: Laforet Bourgogne Chardonnay
Kuva
Alko

Kevätkausi on nyt virallisesti avattu, tai ainakin Joseph Drouhinin Laforet Bourgogne Chardonnay -valkoviinipullo. Kevät tulee mielissämme halusi luonto ja säätila sitä tai ei. Ranskan Bourgognessa pullotettu, vuoden 2004 viinin valmistuksessa on käytetty käsinpoimittuja rypäleitä laajalta alueelta Bourgognea. Vuosikerta on mainio, vaikka 1999 olikin erittäin hyvä ja tätä onnistuneempi viinivuosi Bourgognessa. Keltainen, hieman kehittynyt, pehmeän hedelmäisesti tuoksuva, kuiva, runsas, pirteä ja kevyen tamminen valkoviini on valmistettu pelkästään Chardonnay-lajikkeen rypäleistä. Laforet tulee viiniliikkeeltä, joka siirtyi vuonna 1880 Joseph Drouhinin omistukseen, ja se on edelleen saman suvun omistuksessa. Viiniliike kunnioittaa tuotannossaan perinteisiä ja luonnonmukaisia valmistusmenetelmiä. Yhtiöllä on toimintaa myös Oregonissa Yhdysvalloissa.

Julkaistu sunnuntaina 2.4.2006 klo 11:26 Viinit-luokassa.

Edellinen
Aikamme uusorjuus
Seuraava
Rajattomasti halpaa energiaa