Kesäristikon ratkonta - osa 2

Sanaristikoissa on tyypillisesti tekstivihjeiden lisäksi kuvallisia vihjeitä. Näitä ruudukoita kutsutaankin usein kuvaristikoiksi erotuksena puhtaasti tekstivihjeisiin pohjautuvista ristikoista. Edellisessä osassa esittelemässäni kesäristikossa oli myös kuvavihjeitä, joiden esittäminen tekstuaalisessa muodossa on hieman haastavaa. Tekijänoikeussyistä ja vähän muistakin seikoista johtuen en voi näyttää kuvia tämän kirjoituksen yhteydessä, mutta yritän kuitenkin selostaa kuvia ja niiden mukaan syntyneitä ristisanoja. Käyn kuvat läpi ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle.

Vasemmassa yläkulmassa on valokuva Viipurin linnasta. Kuva antaa vihjeen kahteen pitkään vastaukseen, jotka ovat:

  • linna karjalan kannaksella
  • viipurin kuuluisa rakennus

Oikeassa yläkulmassa on valokuva väkijoukosta. Kuvan yleisön seasta ei ole helppo erottaa vastavalittua presidenttiä puolisoineen, mutta muiden sanojen perusteella koko sivun mittainen vastaus on:

  • presidenttipari kiinnostaa

sääli

Nainen lohduttaa pöydän äärellä pää painuksissa olevaa henkilöä. Kyseessä on sääli, ja tätä sanaa sainkin etsiä pitkään kunnes muut sanat vihjeen ympärillä johdattelivat oikean sanan äärelle.

äkeät

Vihaisen ja äreän näköiset miehen ja naisen kasvot antoivat vastaukseksi äkeät. Mielessäni kävin pitkään myös äreät-sana, joka olisi muiden kirjainten puolesta sopinut ruutuihin.

ihailla

Ihastunut mies hakkailee suloisen näköistä naista.

Yöuni

Nukkuva henkilö näkee unta.

otso

Karhun näköinen eläin köntystelee vihjeruudussa.

aleta

Viisi punaista palkkia lyhenee vasemmalta oikealle.

apina

Fetsipäinen marakatti muistuttaa erehdyttävästi apinaa.

silmä

Naisen silmää kuvaavasta vihjeestä ei voi erehtyä, mutta ristikosta kun on kysymys, niin vastaus voi joskus yllättää.

vesi

Siniset aallot kuvaavat vettä, ja tämä taisi olla eräitä niitä ensimmäisiä sanoja, jotka pääsin sijoittamaan oikean yläkulman ruutuihin.

elin

Punaista sydäntä kuvaava piirros on elin. Sana oli niitä helpoimpia, joka tästä kesäristikosta löytyi.

alli

Harmaavalkoinen lintu voi olla mikä tahansa nelikirjaiminen lintumerkki. Ympärillä olleet sanat pakottivat kuitenkin päätymään alliin.

astiat

Pino erivärisiä asioita houkutteli kirjoittamaan sanan ruutuihin eikä arvaus mennyt kovin paljon metsään.

okaat

Oksanpätkä muutamalla okaalla on yksi yleisimmin ristikoissa esiintyvistä kuvavihjeistä. Tälläkään kertaa se ei pettänyt ja sana oli helppo sijoittaa ruutuihin.

varjella

Mies pitelee sateenvarjoa naishenkilölle sateessa. Vihje sinänsä oli helpohko, mutta ruutuihin syntynyt sana sen sijaan näppärän nokkela enkä keksinyt sitä ennen kuin muut sanat alkoivat antaa enemmän vihjeitä. Yksi ajattelemani sana oli "sateella".

tuli

Keltaiset nuotion liekit olivat helppo vihje ja vastaus syntyi mutkattomasti ensimmäisten joukossa.

kassi

Ruskea kauppakassi kuului sekin helpoimpien vihjeiden joukkoon ja sana oli kivutonta raapustaa alla olleisiin ruutuihin.

itku

Poraava pikkulapsi kyynelineen on aina helppo vihje ja vastauskin on lähes tulkoon aina itku-sana.

anis

Hieman epäselvän näköinen vihreä puska oli vihjeenä anis-sanalle, jota en hevin keksinyt ilman muiden sanojen antamaa kirjainapua.

nuolaisu

Jäätelöä nuoleskeleva nuori poika kirvoitti kaikenlaisiin ehdotuksiin. Lopulta ristikon edettyä päädyin nuolaisu-sanaan, joka sitten sopikin muiden sanojen sekaan.

puut

Koivu ja kuusi ovat puita. Kuvavihje oli helpoimmasta päästä, mutta aina kannattaa ensimmäisenä mieleen juolahtava sana kirjoittaa varmuuden vuoksi ensin lyijykynällä. Vastaus voi joskus olla nimittäin arvaamaton.

taonta

Alasimen ääressä työskentelevä seppä olisi voinut olla myös takoja, mutta harva suomenkielinen sana päättyy k-kirjaimeen, joten ensimmäinen ajatukseni ei tullut kuuloonkaan.

uninen

Ensin luulin, että isä taluttaa itkunsekaista pikkulasta, mutta kyseessä olikin uninen lapsi. Yritin turhaan keksiä kuvaan sopivaa itkunsekaista sanaa. Kuvavihjeet ovat joskus epäselviä ja monitulkintaisia.

kita

Krokotiilin pää on mitä varmimmin vihje sanalle "kita" eikä se tänäkään kesänä poikennut vanhasta totutusta kaavasta. Helppo sana ilmestyi kynästäni ruudukkoon ensimmäisten joukossa.

ituset

Joukko pieniä vihreitä esineitä näytti aluksi nastoilta, mutta ristikon täytyttyä sanaksi muodostui ehkä hieman ristikkomainen sana.

raukaisu

Tämä oli yksi vaikeimmista vihjeistä ja jäikin siksi viimeisten ratkottavien kastiin. Kuvassa nainen istuu tietokoneen äärellä ja jos oikein tarkoin kuvaa tarkastelee, voi siitä nähdä hänen haukottelevan eli työ mitä ilmeisimmin sitten raukaisee.

epeli

Vatsaansa esittelevä pieni poika on kuvavihjeen perusteella epeli ja sopii hyvin kuvaan, vaikkakin oli vaikea päätellä siitä.

kesä

Vihreä kuva lehtipuineen ja niittyineen esittää kesää. Sana oli helpohko vaikka odottikin muiden sanojen muodostumista etenkin, kun läheisyydessä ollut toinen sana olisi päättynyt k-kirjaimeen. Tuo sana olikin sitten lopulta Irkutsk.

kannate

Hyllylautaa ja sen kannatinta esittävä kuva oli vaikeahko. En heti hoksannut harvinaislaatuista kannate-sanaa, sillä olisin ollut tarjoamassa sen tilalle kannatin-sanaa, joka tosin ei olisi kirjainten määrän puolesta mahtunut ruutuihin.

murhemieli

Murheellisen näköinen vanhempi mies esittää murheellista mieltä. Muodostunut sana haiskahtaa hieman ristikkosanalta eikä taida kuulua aivan jokapäiväiseen kielenkäyttöön.

etukasa

Kuvassa on kaksi punertavaa kekoa ja nuoli, joka osoittaa etummaista kasaa. Ruutuihin syntyi taas yksi näistä ristikkosanoista eli keinotekoiselta kalskahtava termi.

reisi

Vihjeenä on puolipukeissa olevan henkilön alaruumis ja nuoli, joka osoittaa jalkaa. Helpohko vihje tuotti lopulta reisi-sanan.

kaunis

Patsaan päätä kuvaava vihje innoitti arvuuttelemaan kaikenlaisia sanoja. Ruudut jäivätkin pitkäksi aikaa autioiksi, kunnes vähitellen niihin alkoi ilmestyä kirjaimia, jotka johdattivat kauniille jäljille.

koti

Punainen tupa pihapiirissä ja ristikon kulmassa kaipasi nelikirjaimista sanaa, eikä se voinut oikeastaan olla mikään muu kuin koti.

ikoni

Kuva ikonista oli yksi helpoimmista vihjeistä ja auttoi ristikon ratkomista olennaisesti.

arka

Strutsilla on pää maassa, mikä ei välttämättä ole kaikkein helpoin vihje. Sanaksi oli odotettavissa nelikirjaiminen termi, joten vihje ei heti päästänyt jäljille. Arastahan eläimestä kuvassa oli kysymys.

otin

Harmaa esine olisi voinut olla golf-maila tai nuotti tai vaikka mitä, mutta kulmaukseen syntyi kuin itsestään sana otin, joka tässä tapauksessa tarkoitti kaiketi jonkinlaista kauhaa, joka kuvasta on vaivoin pääteltävissä.

eteen

Leikkipallo on juuri vierimässä auton eteen. Vihje tarjosi paljon erilaisia vaihtoehtoja, mutta ristikon ratkominen johdatti viimein eteen-sanaan.

pako

Vanki juoksee pallo jalassa on yksi varmimmista vihjeistä pako-sanalle. Kulmat ovat ristikoiden ehkä helpoimpia alueita, jossa tämäkin vihje sijaitsi.

nutturat

Vihjeenä on kahden mummelin tukkapehkot, jotka ovat nutturalla. Tässä oli taas yksi helpoimmista vihjeistä, johon vastaus oli helppo kirjoittaa.

talli

Kuvassa on mies ja hevonen ja taustalla on ikkuna. Tällainen vihje johdatteli erilaisiin sanoihin, joista yksi oli ratsu, mutta viimein pääsin kirjoittamana ruutuihin sanan talli.

uksi

Ovea kuvaava vihje nelikirjaimisine ruutuineen on melko varmasti uksi eli ovea tarkoittava synonyymi. Tämä kuva sijaitsi ristikon oikeassa alakulmassa, jossa on usein helpoimmat sanat.

Aluksi vaikealta vaikuttanut kesäristikko ratkesi pienten ponnistelujen jälkeen viikossa. Ratkoin tehtävää aamukahvin yhteydessä, joten en useinkaan ehtinyt paneutua ruutuihin varttia pidempään. Muutaman helpon vihjeen jälkeen aloin sijoittaa ruutuihin ensimmäiseksi mieleeni tulleita sanoja, jotka sattumoisin olivatkin oikein ja näin pääsin ratkomaan ristisanatehtävää nopeassa tahdissa. Ensin valmistui koko sivun mittaisen ristikon oikea puoli. Vasemmalla puolella oli joukko vaikeita sanoja ja ylimalkaisia vihjeitä, joten niiden kanssa jouduin pähkäilemään pidempään. Lopulta ristikon kaikki ruudut tulivat täyteen ja niistä muodostuneet sanatkin olivat ymmärrettäviä. Koko kesälomakuukaudeksi tarkoitettu puhdetyö tuli valmiiksi ennen aikojaan.

Julkaistu maanantaina 9.7.2012 klo 17:27 avainsanoilla harrastukset, ristikot ja sanaristikot.

Edellinen
Kesäristikon ratkonta - osa 1
Seuraava
Vapaa-ajanvietto netissä