Kesän katuremontit

Kaupungit eivät tule koskaan valmiiksi. Eri puolilla on jatkuvasti käynnissä korjausurakoita tai uudisrakentamista. Kadut ovat auki ja työmaat levittäytyvät jalkakäytäville. Helsinki ei eroa näistä kuvauksista, sillä kaupungissa on vähän väliä yksi jos toinen rakennus paketissa. Tänä kesänä pääkaupunki tuntuu olevan entistä enemmän huputettuna, kun monet keskustan rakennukset on peitetty suojalakanoin. Viimeisimpinä joukkoon liittyi valtion taidemuseo Ateneum, jonka kaunis julkisivu on valkoisen pressun takana. Toinen jalankulkijoita haittaava ikuisuustyömaalta tuntuva alue on Aleksanterinkadun pääty Senaatintorin varrella. Useat korttelit ovat olleet remontissa ja työmaat ovat kaventaneet jalkakäytäviä jo pidemmän aikaan. Tänään kävelin Pohjoisrannan suunnasta Aleksia pitkin kohti keskustaa. Jouduin kuitenkin koukkaamaan apposen avoimena olleen Helenankadun kautta Espalle, sillä jalka ei yksinkertaisesti jakaantunut työmaan sekaan.

Kuva
Matti Mattila

Turistit yrittivät parhaansa mukaan löytää kävelykelpoisen reitin Helsingin keskustassa. Myös Pohjoisesplanadin alkupää kaupungintalon edustalla oli katutöiden avaama. Näyttää siltä, että heinäkuun hiljaiset viikot kaupungissa on ajoitettu näille katutöille. Turisteja työt tuskin paljoa haittaavat, koska he ovat kaupungissa usein vain päivän tai pari ja ovat ehkä tottuneet rakennustöihin maailman eri kaupungeissa. Kaupunkilaisille ainaiset avoimet kadut sen sijaan harmittavat ja antavat kuvan ikuisesta työmaasta. Toivottavasti työt saadaan pikaisesti päätökseen ja kaupungit kadut vapautuvat vihdoin kaupunkilaisille.

Julkaistu Wednesdayna 6.7.2011 klo 20:37 avainsanalla kaupunki.

Edellinen
Kiinalainen luotto
Seuraava
Paperipuristimella johdot järjestykseen