Kellarin siivous

Yksi asia johtaa toiseen. Satuin kerran skannaamaan eräästä vanhasta kirjasta sivun. Skannaus tallentui kuvana niin kuin yleensä skannauksessa tahtoo käydä. Tänään kaivoin esille vanhan skannatun sivun ja ajattelin hieman säästää levytilaa muuttamalla kuvan tekstimuotoon. Muunnosta varten olisin tarvinnut OCR- eli tekstintunnistusohjelmiston, jollainen onneksi aikoinaan tuli skannerini mukana. En ollut kuitenkaan asentanut ohjelmistoa koneelleni, joten seuraavaksi oli edessä skannausohjelmiston asennus. Ennen kuin pääsin mitään asentamaan, piti jostakin löytää skannerin laatikko, jonka sisällä olivat koneen mukana tulleet ohjelmalevyt. Näin sitten yksi asia johti toiseen, kun seuraavaksi menin kellariin etsimään skannerin laatikkoa.

autotalli
Kuva
Mtneer Man

Verkkokellarini oli toivottoman sekaisessa kunnossa. Pieni kellarikomero näytti ahtaalta, kun lähes jokainen neliö oli käytössä. Olin ajan mittaan vain jättänyt tavaroita sinne tänne ensimmäisille vapaille paikoille ja sitten unohtanut koko asian. Kun en heti löytänyt skannerilaatikkoa, innostui järjestelemään komeroa. Tunnin kuluttua pahvilaatikot olivat siististi pinoissaan ja kaikki neliöt olivat tehokkaassa käytössä. Siivouksen tulos suorastaan hämmästytti, sillä nyt komerossa näytti olevan huomattavasti paljon enemmän tilaa kuin tuntia aikaisemmin. Tuntui hieman uskomattomalta, miten tavaroiden järjestely vapautti tilaa. Koppero oli ennen siivoustakin jo täynnä lattiasta kattoon, mutta laatikoiden välissä olleet tyhjät tilat saivat varaston näyttämään täydemmältä kuin mitä se oikeastaan olikaan. Skannerilaatikko löytyi ja sen sisältä CD-levy, jolta viimein pääsin asentamaan tarvitsemani tekstintunnistusohjelmiston. Lyhyeksi kaavailemani pikku työ paisui yllättäen isoksi siivousurakaksi. Kesälomalla onneksi on aikaa tämänkaltaisille siivousoperaatioille.

Julkaistu sunnuntaina 9.7.2017 klo 19:40.

Edellinen
Marjahillo leipäkoneella
Seuraava
Antoni Gaudín kaikki työt