Kaupunginarkisto 70 vuotta

Helsingin kaupunginarkisto täyttää tänä vuonna 70 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi arkisto on huomenna torstaina 12. marraskuuta avoinna yleisölle iltapäivällä kello 13-17. Päivän aikana on mahdollisuus tutustua arkiston kokoelmiin ja kuulla talohistoriikin kirjoittamisesta tai tulevaisuuden tiedonhallinnasta. Arkisto on perustettu vuonna 1945 ja se on sijainnut viimeisimmät 50 vuotta Kallion virastotalossa, jossa nykyään toimivat myös yleisötilat ja jossa myös järjestetään huominen juhlapäivä. Kaupunginarkisto on Suomen suurin kunnallinen arkisto, jossa on hieman alle 15 000 hyllymetriä aineistoja. Yksi merkittävimmistä kokoelmista on kansakoulujen arkisto, joka on kerätty ennen peruskoulujärjestelmään siirtymistä. Arkistosta löytyy myös laaja kokoelma karttoja ja rakennuspiirustuksia, jotka on nykyajan vaatimusten mukaan digitoitu ja saatettu yleisön katseltaviksi ja selailtaviksi verkkoon.

Arkisto
Kuva
DRs Kulturarvsprojekt

Kaupungin sähköinen arkisto on nimeltään Sinetti ja sillä on oma helppokäyttöinen sivustonsa. Sinetistä on helppo hakea arkistossa olevia dokumentteja, jotka on luokiteltu monin eri tavoin löytämisen helpottamiseksi. Aineistoa voi myös hakea vapaasanahaulla, jossa voi tehdä lisäksi lukuisia rajoituksia. Tällä hetkellä Sinetissä on yli 200 000 hakutulosta, joten hakutoiminnon käyttöä kannattaa opetella. Kaupungin omien aineistojen lisäksi arkistoon on koottu yksityisiä helsinkiläisarkistoja lähes pari hyllykilometriä. Näistä merkittävin kokonaisuus on Helsingin Olympia-arkistot, jotka sisältävät pitämättä jääneiden vuoden 1940 ja kesällä 1952 pidettyjen olympialaisten arkistot. Lisää Helsingin kaupungin arkistoista ja tietokeskuksesta saa kuulla avoimien ovien päivänä huomenna.

Julkaistu keskiviikkona 11.11.2015 klo 16:37 avainsanoilla historia, kaupunki ja tapahtumat.

Edellinen
Tuhti parkatakki talveksi
Seuraava
Karkkitehtaan johtaja