Kärcher-ikkunapesuri

Kesälomansa voisi viettää varmasti hyödyllisemminkin kuin siivousvälineet kourassa. Lomalla toisaalta on kerrankin aikaa vähän isompiin projekteihin, kuten kodin siivoukseen. Siivoaminen on aikaa ja ennen kaikkea voimia kysyvä taitolaji. Pelkästään hyvät siivousvälineet ja -aineet eivät vielä saa aikaan ihmeitä, vaan lisäksi tarvitaan rutkasti voimia ja viitseliäisyyttä paikkojen jynssäämiseen. Siivousprojektini toinen vaihe jatkaa siitä, mihin se kuukausi sitten jäi. Aloitin nimittäin viime kuussa ikkunoiden pesu-urakan, mutta tuolloin pääsin vasta puoliväliin, kun pesin ainoastaan ikkunat ulkopuolelta. En ollut lopputulokseen sittenkään tyytyväinen, sillä lasit eivät puhdistuneet kunnolla ja kaikkialle oli jäänyt raitoja, ja lasit olivat pesemättä vielä sisäpuolelta. Perinteinen pesutapa ei ollutkaan tehokas, ja aloin miettiä, josko tänä kesänä on sitten vihdoin ja viimein aika ostaa ikkunapesuri, jota olen jo pitkään harkinnut.

Kärcher WV 5 Premium Non stop
Kuva
cb Kärcher

Painelin eilen Kannelmäen Prismaan eli kauppakeskus Kaareen. Siellä oli Kärcherin kuuluisa ikkunapesuri tarjouksessa. Perusversion olisi saanut kuudella kympillä, mutta sitten katseeni kohdistui vieressä olleeseen Premium-versioon. Parempi malli oli sekin tarjouksessa, joten tutkiskelin tuotetta tarkemmin hyllyjen välissä. Kärcher WV 5 Premium Non stop on malliston lippulaiva, joka on edeltäjiään kevyempi ja näppärämpi laite tarjoten reilusti pidemmän toiminta-ajan latausta kohden. Kahdella akulla varustettu pesuri yhdessä lataustelakan kanssa mahdollistaa pitkät, yhtenäiset työjaksot. Ikkunoiden kuivaus onnistuu siististi karmin reunaan asti imusuulakkeen reunassa olevan, säädettävän karmiohjaimen ansiosta. Pehmustetusta kädensijasta saa napakan otteen ja virtakytkin on sijoitettu ergonomisesti peukalolla käytettäväksi. Optimoitu painojakauma tekee ikkunanpesurista kevyen ja miellyttävän käyttää. Vakiovarusteena on myös kapea imusuulake pienten ikkunaruutujen puhdistukseen. Siispä nostin tämän Premium-mallin ostoskoriin ja lisäksi vielä pesuainetta tulevaa urakkaa varten.

Kärcher WV 5 Premium Non stop
Kuva
cb Kärcher

Kokosin eilen illalla ikkunanpesurin käyttökuntoon ja laitoin sen lataukseen yön yli. Laitteen lataus vie aikaa noin kolme tuntia, joten aivan koko yötä konetta ja sen vara-akkua ei sentään tarvitse latausasemassa pitää. Aamulla siirsin tavarat olohuoneen ikkunan edestä ja avasin sen sisäpuolelta. Ikkunaruutu on sen verran painava, ettei sen saranat jaksa kannatella sitä, joten laitoin ison pahvilaatikon ruudun alle tueksi. Suihkutin Kärcherin pesuainetta lasipinnalle ja aloin pestä mukana tulleella mikrokuitupyyhkimellä. Seuraavaksi otin varsinaisen pesurin käteen ja imin sillä pesuvedet lasipinnalta. Tarkalleen ottaen pesuri ei tee sitä varsinaista pesutyötä, vaan itse siivooja pesuaineella ja mikrokuitupyyhkimellä. Konetta tarvitaan vain ikkunan kuivaamiseen, mutta sen työn Kärcher tekeekin sitten todella hyvin. Laseista tuli hohtavan puhtaat, ja pesin varmuuden vuoksi ne ulkopuolelta vielä uudelleen, vaikka vasta kuukausi sitten olin ne pessyt. Laite ei jättänyt käytännössä mitään raitoja, mutta vähänkin epävakaalla kädellä sitä liikuttaessa, voi jokin kohta jäädä käsittelemättä ja likainen pesuvesi ehtii kuivua ruman näköiseksi rannuksi.

Kärcher WV 5 Premium Non stop
Kuva
cb Kärcher

Yhdellä latauksella voi pestä noin sadan neliömetrin alan. Minulle yksi lataus riitti enkä tarvinnut vaihtoakkua. Ikkunoiden pesu helpottui ja nopeutui ratkaisevasti. Sain kaikki isot ikkunat pestyä alle puolessa tunnissa, kun ennen työhön on huvennut tunti jos toinenkin. Pesurin vesisäiliöön kertyi pikimustaa vettä. Huuhdellessani vesisäiliötä mietin, että tällaista nokista ilmaa me kaupunkilaiset hengitämme jatkuvasti. Keskikaupungilla ikkunat likaantuvat nopeasti ja pesu-urakan saa toistaa muutaman kuukauden välein. Onneksi nyt on työtä helpottava laite, joka vähentää ainakin yhden vaiheen ikkunanpesusta. Edelleen varsinaisen pesutyön joutuu siis tekemään itse.

Tekniset tiedot

Valmistaja
Kärcher
Malli
WV 5 Premium Non stop
Työleveys, leveä suulake
280 mm
Työleveys, kapea suulake
170 mm
Likavesisäiliön tilavuus
100 ml
Akun latausaika
185 min
Toiminta-aika
35 min/lataus
Työsuoritus
n. 105 /lataus
Jännite
100-240 V
Taajuus
50-60 Hz
Paino
700 g akkuineen
Koko
125 x 280 x 325 mm (pituus x leveys x korkeus)

Varusteet

  • vaihdettava lithium-ioni-akku
  • laturi
  • lataustelakka
  • lasinpesuainetiiviste 20 ml

Julkaistu keskiviikkona 20.7.2016 klo 15:23 avainsanalla laitteet.

Edellinen
Langatonta skannailua
Seuraava
Hail, Caesar!