Kalifi Ahmed Ahne

Kärsivällisyys palkitaan. Näin voi nyt sanoa, kun noin vuoden ajan jaksoin odottaa saadakseni Ahmed Ahne -sarjakuvakokoelmani täyteen. Aloin melko tarkalleen vuosi sitten kerätä Ahmed Ahne -sarjakuva-albumeita ja sainkin ensimmäisenä päivänä hankittua 14 albumia kaikkiaan 18 julkaistusta seikkailusta eli likimain 80 %. Sen jälkeen kokoelmani karttuikin hitaanpuoleisesti. Kuukauden kuluttua sain ostetuksi vielä kaksi albumia, joten kokoelmassani oli jo 16 sarjakuvaa eli lähes 90 % kaikista suomenkielisistä Ahmed Ahne -seikkailuista. Seuraavaa hankintaa sainkin odotella melkein puoli vuotta, kun ostin nettihuutokaupasta yhden puuttuneen albumin. Kaikkein vaikeimmaksi hankittavaksi osoittautui vuonna 1998 julkaistu Kalifi Ahmed Ahne -albumi, jota eräs sarjakuviin erikoistunut antikvariaatti luonnehti keräilyharvinaisuudeksi. Kyseisen seikkailun painos oli jo alkujaan ollut pieni, ja vähät irtokappaleet, jotka vielä liikkuivat markkinoilla, katosivat nopeasti keräilijöiden kokoelmiin.

Kalifi Ahmed Ahne

Seurasin säännöllisesti verkkohuutokauppoja sekä antikvariaattien tarjontaa netissä. Puuttunut seikkailu ei vain ilmestynyt myyntiin, kunnes vihdoin viikko sitten löysin etsimäni albumin Antikvaari.fi-verkkokaupasta. Myyjänä oli Helsingin Uudenmaankadulla sijaitseva Divari & Antikvariaatti Kummisetä Oy, joka oli luokitellut tämän ykköspainoksen kuntoluokkaan K3 eli hyvä. Teoksen ilmestymisestä on kulunut jo kohta kaksikymmentä vuotta, joten priimakuntoista painosta voi olla vaikeaa enää löytää mistään. Myynnissä olleen kappaleen hinta oli hämmästyttävän kohtuullinen, sillä maksoin siitä kahdeksan euroa ja postikuluineen yhteensä vain 10,50 euroa. Keskihinta kaikille ostamilleni 18 Ahmed Ahne -albumille on ollut 14,40 euroa kappaleelta. Kalleimmasta albumista olen kirjanpitoni mukaan maksanut peräti 25 euroa, mutta tällöin albumin kunto on ollut vähintään K4 eli erinomainen. Samassa K4 kuntoluokassa Antikvariaatti Makedonia Tampereella myy parhaillaan sarjan kakkososaa eli Ahmed Ahne lomailee -albumia 60 euron hintaan. Toiseksi uusimmasta eli vuonna 1997 julkaistusta hyväkuntoisesta (K3) Seireenin ansa -seikkailusta pyydetään 30 euroa, joten voin pitää viimeisintä hankintaani todella edullisena.

Sarjakuvakeräilijälle albumin kunto on erittäin tärkeä ellei peräti tärkein hankintakriteeri. Keräilijälle on yhtä tärkeää myös se, että albumi on ensimmäinen painos. Keräilijänä voin toki ostaa halvalla muitakin painoksia lähinnä lukukappaleiksi, mutta varsinaiseen kokoelmaani kelpuutan vain ykköspainoksia, jotka luonnollisesti ovat harvinaisimmat ja tietysti myös hankintahinnaltaan kalleimmat. Uutta vastaavia eli kuntoluokassa K5 olevia priimapainoksia löytyy harvoin. Tyypillisesti kyseessä on keräilijän hankinta albumista, joka on yhä avaamattomassa myyntipakkauksessaan tai lukematon. Itsekin ostan uusimmista sarjakuva-albumeista kahdet kappaleet, joista toisen sijoitan suorinta tietä kokoelmaani ja toista käytän lukukappaleena, jos nyt edes raaskin silloinkaan avata kansia. Joskus olen ostanut parempikuntoisen yksilön aiemmin hankkimani tilalle ja näin päivittänyt kokoelmaani entistä paremmaksi ja arvokkaammaksi.

Kalifi Ahmed Ahne on albumisarjan kahdeskymmenes sarjakuva alkuperäisessä ilmestymisjärjestyksessä. Ranskaksi vuonna 1989 ilmestynyt albumi sai suomenkielisen käännöksen vajaa kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1998 ja asettui suomalaisessa julkaisujärjestyksessä kahdeksanneksitoista seikkailuksi. Suomalaisen oudon julkaisurytmin tapaan tämäkin seikkailu on numeroitu omaperäisellä logiikalla, sillä albumin kannessa komeilee järjestysnumero kaksi. Kyseessä lienee yritys aloittaa Ahmed Ahne -seikkailujen julkaisu uudelleen, mutta numerointi ja järjestys ovat kummallisesti alkaneet keskeltä alkuperäistä järjestystä. Kalifi Ahmed Ahne -albumin on julkaissut Egmont Kustannus Oy, joka on jo kolmas suomalainen kustannusyhtiö, joka on julkaissut näitä Ahmed Ahneen seikkailuja. Nämä lukuisat kustantajien vaihdokset osaltaan selittävät myös sekavaa julkaisujärjestystä ja albumien numerointeja. Vuotta aiemmin eli vuonna 1997 Kustannus Oy Semic ryhtyi julkaisemaan sarjaa ja aloitti silloin numeroinnin alusta eli ykkösestä Seireenin ansa -albumilla, joka on itse asiassa jo 21. seikkailu alkuperäisessä sarjassa. Muiden albumien lyhyistä kertomuksista poiketen tämänkertainen seikkailu kattaa painoksen kaikki 46 sivua ja kertoo, miten maailmankirjat menevät sekaisin, kun Ahmed ei sittenkään enää halua kalifiksi kalifin paikalle. Tästähän seuraakin sitten hulluakin hullumpi seikkailu, jossa riittää huumoria taattuun Jean Tabaryn (1930-2011) tyyliin. Pienenä kuriositeettina voin vielä mainita, että takakannessa on pieni kirjoitusvirhe tai näkökulmasta riippuen painovirhe, eikä kyseessä ole oikeinkirjoitusvirhe. Tätä virhepainantaa voisi pitää jonkinlaisena lisäarvoa tuottavana ominaisuutena.

Tabary, Jean

Kalifi Ahmed Ahne

ISBN
951-876-638-X
Kustantaja
Egmont Kustannus Oy
Numero
2
Alkuperäisteos
Enfin Calife!
Alkuperäinen järjestysnumero
20
Alkuperäinen ilmestymisvuosi
1989
Suomenkielinen julkaisuvuosi
1998
Teksti
Jean Tabary
Piirrokset
Jean Tabary
Suomennos
Vesa Nykänen
Tekstaus
Erika Auloste
Sidonta
pehmeäkantinen
Korkeus
29,5 cm
Leveys
22,0 cm
Paino
213 g
Sivumäärä
46

Julkaistu lauantaina 29.4.2017 klo 16:55 Sarjakuvat-luokassa avainsanoilla keräily ja sarjat.

Edellinen
Kaupungin työmiehet
Seuraava
Suklaamoussekakku