Jumanji kakkonen

Loppuvuosi tuo elokuvateatterien valkokankaille tukun uusia elokuvia. Joulu on yleisesti ollut leffojen ensi-ilta-aikaa, jolloin pitkän pyhäjakson aikana ehtii katsoa yhden jos toisenkin rainan. Yksi uutuusleffoista on Jumanji-klassikkoelokuvan uudelleenfilmatisointi, joka itse asiassa on trailerin perusteella koko lailla uusi elokuva. Perusidea on sama kuin kaksikymmentäkaksi vuotta sitten ensi-iltaan tulleella ensimmäisellä Jumanji-elokuvalla vuonna 1995. Tuolloin pääosassa näytteli mestarillinen koomikko Robin Williams (1951-2014). Elokuvateollisuus on kehittynyt harppauksittain parissa vuosikymmenessä ja niinpä myös erikoistehosteet ovat aivan toista luokkaa tässä uudessa seikkailussa. Katsoin elokuvan trailerin, joka lupaa vanhaa sananpartta mukaillen vauhtia ja vaarallisia tilanteita komediallisia pistokkaita unohtamatta. Tuoreessa filmissä pääosassa häärää Dwayne Johnson, joka muistetaan monista vähän vastaavanlaisista toimintaelokuvista. Jo alkuperäinen Jumanji oli erittäin viihdyttävä ja sen juoni oli jännittävä ja mukaansatempaava. Uusi elokuva Jumanji: tervetuloa viidakkoon näyttää jatkavan edeltäjänsä jalanjäljillä, joten loppuvuodeksi on tiedossa viihdyttäviä elokuvahetkiä.

Julkaistu keskiviikkona 20.9. klo 17:24 Elokuvat-luokassa avainsanalla elokuvat.

Edellinen
Murhamysteeri - osa 2
Seuraava
Puolukkaleivokset
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä