Julio Iglesias - The 24 Greatest Songs

Tutustuin sattumalta espanjalaisen Julio Iglesiaksen musiikkiin 80-luvun alussa. Satuin kuulemaan uusinta levyä ja tuolta levyltä jäi muistiini soimaan eräs kappale, joka sitten saikin minut myöhemmin ostamaan joitakin levyjä. Vuosien mittaan vinyylit ja kasetit alkoivat käydä vanhanaikaisiksi ja oli aika hankkia CD-versio taiteilijan tuotannosta. Julio Iglesias on julkaissut noin nelikymmenvuotisen uransa aikana kymmenittäin äänilevyjä. Kokoelmateokset ovat näppärä tapa tutustua artistin tuotantoon, joten päätin hankkia jonkin tuoreen kokoelmalevyn. Mikä olisikaan parempi paikka ostaa espanjalaisen laulajan tuotantoa kuin Espanja?

Julio Iglesias - The 24 Greatest Songs

Kävin Espanjassa talvilomamatkalla joitakin vuosia sitten. Matkalla tuli luonnollisesti shoppailtua ja niinpä kolusin myös paikallisia levyliikkeitä. Kaupoissa oli yllättävän laiha tarjonta Iglesiaksen musiikkia. Palasin matkalta tyhjin käsin. Löysin kuitenkin erinomaisen tupla-CD-kokoelman Amazonin verkkokaupasta. The 24 Greatest Songs on läpileikkaus Julio Iglesiaksen tunnetuimmista lauluista ja vieläpä espanjaksi laulettuina. Tällaista levytystä en ole sittemmin löytänyt muualta ja syykin on hyvin yksinkertainen. Äänite on tuotettu Yhdysvaltojen markkinoille, eikä sitä siis siksi ole usein tarjolla esimerkiksi eurooppalaisissa levyliikkeissä tai verkkokaupoissa.

Levyllä on tukuittain ihastuttavia kappaleita. Näistä mainitsemisen arvoisia ovat Quiereme Mucho, Por un Poco de Tu Amor, Pobre Diablo ja Dia Tu, un Dia Yo. Tietysti levyllä on vauhdikkaan rytmikäs Quiero, joka aikanaan vangitsi minut pauloihinsa ja houkutteli tutustumaan tarkemmin Julio Iglesiaksen musiikkimaailmaan.

The 24 Greatest Songs

Julio Iglesias

Levy 1

  1. Quiereme Mucho
  2. Quiero
  3. Cuidado Amor
  4. Abrazame
  5. Me Olvide de Vivir
  6. Por un Poco de Tu Amor
  7. Veces Tu, a Veces Yo
  8. Por el Amor de Una Mujer
  9. Amor (La Tendresse)
  10. Sono Io
  11. Canto a Galicia
  12. Flor de Piel

Levy 2

  1. Soy un Truhán, Soy un Señor
  2. Candilejas (Limelight)
  3. Cu-cu-rru-cu-cu Paloma
  4. Quiereme
  5. Alma Llanera
  6. Pregúntale
  7. Manuela
  8. Pobre Diablo
  9. Júrame
  10. Dia Tu, un Dia Yo
  11. Caminito
  12. 33 Años

Julkaistu Saturdayna 18.4.2009 klo 20:10 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Suomea englantilaisittain
Seuraava
Google Talk