Juhla Mokka onnittelee

Sähköpostiini tuli eilen illalla viesti Netpostin välityksellä. Olin juuri sammuttamassa konetta, mutta aikeeni keskeytyi, kun uteliaana kirjauduin Netpostiin lukemaan viestiä. Postilaatikossa oli sähköinen saapumisilmoitus paketista, joka oli noudettavissa postitoimistosta. Hetken siinä mietin, että mikäköhän paketti se sieltä on tulossa, kun en ollut viime aikoina tilannut mitään. Saapumisilmoituksessa näkyi lähettäjän nimi, joka osoittautui tilanteeseen nähden yhä vain erikoisemmaksi. Oy Gustav Paulig Ab oli lähettänyt minulle paketin. Jännitys sen kuin vain kasvoi, koska en odottanut mitään lähetystä Pauligilta.

Juhla Mokka
Kuva
Paulig

Kiireisen työpäivän jälkeen menin postiin noutamaan pakettia. Sain käteeni pienehkön, mutta kokoonsa verrattuna painavalta tuntuneen ruskean pahvilaatikon, jonka sulloin laukkuuni kotimatkaa varten. Tuskin maltoin istuutua, kun jo purin pakettia auki. Sisältä paljastui kaksi pakettia Juhla Mokka -kahvia eli kilon verran juhlajuomaa sekä saatekirje. Saate se sitten paljasti, mistä oikein oli kyse. Osallistuin tammikuun lopussa Pauligin järjestämään arvontaan Facebookissa. Arvontaan kuului myös maakunnan perinneherkun ehdotus. Ehdotin Uudenmaan maakunnan perinneherkuksi tietysti porvoolaista Runebergin torttua leivontaohjeiden kera ja jos oikein muistan, niin taisinpa ladata vielä itse ottamani kuvankin tortusta.

Luonnollisesti olin unohtanut koko arvonnan ja siksipä en osannut odottaa mitään näin mukavaa palkintoa. Arvonta oli järjestetty tänä vuonna 85 vuotta täyttävän Juhla Mokan kunniaksi. Kisa päättyi noin kuukausi sitten ja 85 ensimmäistä ehdottajaa palkittiin kilolla kahvia. Ehdotuksia annettiin lähes 500 ja maaliskuun alussa niihin pääsee tutustumaan tarkemmin. Tämä vuosi onkin sitten yhtä juhlaa, kun tapahtumia hyvän kahvin ystäville riittää koko vuodeksi. Juhla Mokka tuossa onnitteli minua menestyksestä arvonnassa, mutta niinpä minäkin onnittelen maan mainiota Juhla Mokkaa.

Julkaistu perjantaina 21.2.2014 klo 18:08.

Edellinen
Historiaa kuvina
Seuraava
Halvat huvit