Joulumusiikkia kevään kynnyksellä

Spotifyn radio on mainio toiminto sekalaisen musiikin kuunteluun. Radiomusiikin voi valita jostain haluamastaan musiikkityylistä tai sen voi käynnistää vaikkapa jostakin artistista, jolloin radio alkaa soittaa kyseisen laulajan tyylilajiin sopivaa samankaltaista musiikkia. Valitsen usein jonkun artistin ja käynnistä sitten radiotoiminnon, jolloin voin kuunnella loputtomasti tuohon musiikkityyliin sointuvia kappaleita. Radio toimii melko hyvin, kunnes levylautaselle erehtyy valitsemaan suomalaisen iskelmätaiteilijan. Jossakin vaiheessa nimittäin käy niin, että kaiuttimista alkaa soida joululauluja. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, niin erityisesti juuri suomalaisten tanssilava-artistien musiikkia kun kuuntelee, niin joululaulut tupsahtelevat vähän väliä radion ohjelmistoon. Toinen mutta hieman harvinaisempi ilmiö ovat sitten lastenlaulut, joita niitäkin ilmestyy vähän väliä soittolistan sekaan.

Iskelmien ja joululaulujen osuudet tunnin aikana Spotifyn kotimaisen iskelmämusiikin radiossa

Aluksi pidin joululaulujen suhteettoman suurta määrää suomalaisen iskelmämusiikin seassa puhtaana sattumana. Ilmiö kuitenkin toistui tiettyjen artistien yhteydessä niin varmasti, että päätin testata, pitivätkö epäilykseni paikkansa. Arja Koriseva on yksi niistä kotimaisista iskelmälaulajista, joiden musiikkia ei voi kuunnella Spotifyn radiolla törmäämättä vähintään yhteen joululauluun ennemmin tai myöhemmin. Paino on kuitenkin sanalla ennemmin, sillä kun olin valinnut artistiksi Arja Korisevan ja käynnistänyt radion, soi ensimmäinen joululaulu jo heti toisena. Tunnin aikana ehdin kuunnella 24 kotimaisista iskelmää, joista 7 oli joululauluja. Suhde on koko lailla suuri, sillä se on noin 30 % eli melkein kolmasosa kaikista kappaleista. Melkoisella todennäköisyydellä joka kolmas soiva kipale on siis joululaulu. Koska en halunnut kuunnella jouluisia rallatuksia, ohitin ne välittömästi, mikä puolestaan nosti kuunnelluiden kappaleiden kokonaismäärää.

Joululaulujen suhteettoman suuresta osuudesta voi tehdä muutamia johtopäätöksiä. Ainakin se lienee selvää, ettei Suomen iskelmätaivaalla taida olla artistia, joka ei olisi levyttänyt vähintään yhden joululevyn. Musiikkibisnes Suomen pienillä äänitemarkkinoilla on kilpailtu ala ja digitaalinen jakelu ja monet suoratoistopalvelut puristavat markkinoita yhä enemmän kovenevilla otteillaan. Joululevy onkin yksi varma tapa lisätä levymyyntiä edes hetkeksi. Lastenlaulut muodostavat toisen tällaisen samanlaisen genren. Vääristymän voi sitten havaita Spotifyn kaltaisissa soittopalveluissa, joissa näistä joululauluista ei tahdo päästä millään eroon. Kerran olen jo ehdottanut Spotifylle, että kappaleisiin pitäisi saada jokin sesonkitieto, jotta voin automaattisesti ohittaa joululirkutukset vuoden muina aikoina kuin jouluna tai mieluummin lopullisesti.

Julkaistu sunnuntaina 16.2.2014 klo 10:41 Musiikki-luokassa.

Edellinen
Odotathan vielä
Seuraava
Maailman toimistoja