Jouluinen kortti

Moni toive toteutuu tänään jouluaattona. Ensinnäkin pääkaupunkiin on satanut lunta ja maa on nyt valkoisena. Lumipeite taitaa tällä erää olla sen verran paksu, ettei se varmaankaan sula aivan pian. Johan sitä valkeaa joulua ehdittiin toivoa ja ounastella, josko se jää tänä vuonna etelässä väliin. Alkutalvi tai loppusyksy oli tavanomaista leudompi, mutta nyt pakkasasteita näyttäisi olevan noin kolme, mikä pitää lumet maassa ainakin aaton ajan.

Jouluksi olen taiteillut taas sähköisen kortin omista valokuvistani. Joulupukin kuvat otin muutama vuosi sitten ja yksi niistä päätyi tämänvuotiseen korttiin. Taustalla on yksityiskohta lumisesta Eläintarhanlahdesta Helsingissä tammikuussa viisi vuotta sitten. Nopea askartelu PhotoShopilla loihti hauskan kortin, johon varmuuden vuoksi vielä kirjoitin toivottelut Giddyup-fontilla, joka sattui löytymään koneeni uumenista. Joulukorttini tekstin myötä toivottelen kaikille lukijoilleni hyvää joulua ja kohta alkavaa uuttavuotta. Tarinat sen sijaan jatkuvat jo huomenissa.

Julkaistu keskiviikkona 24.12.2014 klo 11:13.

Edellinen
Hiljainen Gloria
Seuraava
Pimento