Jalokivikoru - osa 9

Adlon ei ollut ainoa tapahtumista suivaantunut sielu. Trajan oli syvästi pettynyt Glorian lyhyeen, mutta kuivakkaan ilmoitukseen suhteen päättymisestä. Suhde oli alkanut lupaavasti, ja yhdessä hetkessä kaikki on kääntynyt päälaelleen. Hän janosi kostoa. Trajan tiesi Harbottien olevan rikkaita. Hän tiesi myös olevansa aika ajoin köyhä kuin kirkonrotta ja tähän hän halusi pysyvän muutoksen. Seuraavina päivinä yksin jätetty taidemaalari suunnitteli pirullisen kiristyskuvion. Hän uhkaisi kertoa kaiken Glorian miehelle, mikäli ei saisi rahallista korvausta pettymyksistään. Harbottien kukkarossa vaadittu rahasumma ei olisi tuntunut missään. Ajoittain köyhälle maalarille tuo raha olisi kuitenkin salvaa rakkauden haavoihin, jotka hän oli saanut rakkaansa jätettyä hänet. Salarakkailla ei ollut aavistustakaan, että Adlon jo tiesi kaiken. Gloria pelkäsi syrjähyppynsä pelmahtavan päivänvaloon. Se olisi tiennyt julkista häpeää ja suvun hyljeksintää ikuisiksi ajoiksi. Tällaista ajatusleikkiä ei Adlonkaan voinut sietää ja siksi hänellä oli kaikki syyt vaientaa tavalla tai toisella rakkaudennälkäinen taiteilija. Viikon kuluttua parin erosta Gloria sai kiristyskirjeen. Trajan uhkasi paljastaa suhteen, mikäli ei saisi määräämäänsä summaa käteistä rahaa. Kotirouvan pienet viikkorahat eivät riittäisi lunnaisiin. Tilanne oli luisunut lähes katastrofin partaalle. Gloria alkoi tuntea syvää halveksuntaa ennen niin rakastamaansa miesystävää kohtaan. Hän kävi mielessään kamppailua, jossa toisena osapuolena oli suhteen paljastuminen koko suvulle ja toisena tätäkin kauheampi ajatus. Eliminointi olisi ratkaisu näihin ongelmiin. Jos ilkeä kiristäjä saisi tavalla tai toisella surmansa, poistuisivat hänen ongelmansa saman tien. Gloria ei kuitenkaan ollut murhaaja, vaikka juuri sillä hetkellä toivoikin entisen rakastettunsa kuolemaa. Tällä välin Adlon oli hankkinut aseen. Hän oli suunnitellut lavastavansa vaimonsa rakastajan murhan. Näytti siltä kuin yhdelle rakkauden uhrille olisi yhtäkkiä ilmaantunut joukko murhanhimoisia vihamiehiä.

Toukokuu oli juuri vaihtunut kesäkuuksi. Kevät oli nyt virallisesti saatu päätökseen ja Don Thomas kylpi auringonsäteissä puhtaan sinisen taivaankannen alla. Mitkään ulkoiset merkit eivät kielineet tulevasta murhenäytelmästä, joka kaikesta huolimatta toteutui. Trajan Dubinder oli tunnettu ja rakastettu nuori taiteilija, jonka monet Don Thomasin asukkaat tunsivat. Hän oli ehtinyt niittää mainetta töillään, ja häntä pidettiin yhtenä lupaavimmista aikansa taiteilijoista. Tiedotusvälineet toitottivat tauotta suru-uutista tunnista toiseen. Trajan Dubinder oli löydetty kuolleena ateljeestaan. Kakki merkit viittasivat itsemurhaan. Poliisitutkinta oli alkanut ja ateljee kuhisi toimintaa. Vastaavaa elämää tuo valtava sali ei ollut ennen kokenut. Nyt kaikki hyörinä oli kaikkea muuta kuin iloista. Se oli surun sävyttämää. Tutkijat olivat löytäneet surma-aseen, joka tarkemmissa tutkimuksissa osoittautui kuitenkin joksikin aivan muuksi aseeksi. Tällä revolverilla ei oltu ammuttu, sillä se hohti edelleen puhtauttaan. Surmatyön rikosnimikkeeksi varmistui murha. Enää olisi löydettävä vain oikea surma-ase ja syyllinen. Trajanin päiväkirjamerkintöjen perusteella etsivät päätyivät kolmiodraamaan, jossa pääosia näyttelivät kuolleen taiteilijan lisäksi kaupungin kermaan kuuluva pariskunta herra ja rouva Harbott. Seuraava askel johti luonnollisesti parin talolle Palmariaan. Tieto Dubinderin kuolemasta oli kantautunut myös Glorian korviin. Hän ei voinut uskoa sitä todeksi ja itki lohduttomasti vatsallaan maaten makuuhuoneen sängyllä. Adlonkaan ei ollut voinut välttyä uutisilta. Tosin hän ei surrut aviorikkojan kohtaloa vaan palasi tyynen tyytyväisenä toimistoltaan kotiin. Gloria kuuli ulko-oven käyvän. Hän ryhdistäytyi ja katosi pesuhuoneen puolelle siistiytymään. Miehensä ei saisi nähdä hänen itkeneen, sillä se herättäisi turhia kysymyksiä. Niihin itkunsekainen pikkurouva ei olisi ollut muutenkaan halukas vastaamaan. Tyytyväisesti hyräillen Adlon kaatoi itselleen drinkin olohuoneen baaripöydän takana, kun Gloria laskeutui valkoisia marmoriportaita alas hänen seurakseen.

- Kultaseni, miten päiväsi on mennyt?

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Adlon tiedusteli vaimonsa päiväohjelmaa. Rouva oli hämillään eikä osannut heti vastata vaan kartteli kaikin tavoin katsekontaktia miehensä tummiin silmiin. Hän istuutui muhkealle sohvalle.

- Haluatko drinkin, rakas?

Adlon osoitti ennen kokematonta huomaavaisuutta. Gloria ei ollut vielä kertaakaan saanut osakseen näin paljon huomiota omalta aviomieheltään. Samalla ovikello soi. Ulkona odotti kaksi rikostutkijaa, jotka halusivat haastatella Harbottien pariskuntaa. Nopeasti kävi selville, että he olisivat pääepäiltyjä, sillä murhatun taiteilijan päiväkirjassa mainittiin heidän nimensä. Ilta muuttui kaikin tavoin mustaakin mustemmaksi. Poliisien oli pakko paljastaa Glorian syrjähyppy Adlonille, joka ei kuitenkaan hätkähtänyt uutisesta. Löydettyään tutun rintakorun ateljeen lattialta hän jo tiesi käytännöllisesti katsoen kaiken. Glorialle löydetty koru tuli yllätyksenä samoin kuin poliisien epäily, että hän olisi surmannut taiteilijan. Kumpikaan ei päässyt poliisien tapaamisesta helpolla. Seuraavaksi koitti Adlonin vuoro. Hänet lisättiin niin ikään epäiltyjen listalle ja olihan hänellä ollut motiivikin. Seuraavina päivinä Harbottien asunnolla suoritettiin kotietsintä. Epäilyksen varjo sen kuin vain tummeni. Poliisit löysivät Adlonin hankkiman aseen ja Trajanin kiristyskirjeen Glorialle. Molemmat vakuuttivat syyttömyyttään.

Julkaistu tiistaina 22.7.2008 klo 12:00 avainsanoilla kirjallisuus, novellit ja sarjat.

Edellinen
Jalokivikoru - osa 8
Seuraava
Jalokivikoru - osa 10
Evästeiden käyttö

Käytän sivustollani evästeitä tarjotakseni parhaimman mahdollisen lukukokemuksen blogini lukijoille. Jos jatkat sivustoni käyttöä, oletan, että hyväksyt evästeiden käytön sivustollani.

Lisätietoja evästeiden käytöstä